Blogi nro. 6: Emily Wilson haukkui Nolanin elokuvan ja kirjoitti huiman esseekokoelman

Kuva: Rikhard Larvanto

4.9.2026 | Emily Wilson: Crossing the Wine-Dark Sea. Antiikin klassikoiden kääntäjän juuri ilmestynyt esseekokoelma. Se sama Emily Wilson, jonka innoittuneeseen Odysseia-käännökseen Christopher Nolan kertoi perustaneensa oman The Odyssey -elokuvansa. Sama Emily Wilson, joka haukkui Nolanin elokuvan kolkoksi ja hengettömäksi.

Wilsonin omat esseet ovat upeita, henkeviä, ilkikurisia.

Hän käsittelee kääntämisen ongelmia, historiaa, etiikkaa ja politiikkaa niin monista kulmista, että heikompaa hirvittää ja toiset kirjoittelevat yleisönosastoille (kuten Simo Salminen sanoisi).

Wilson käsittelee vaikeita kysymyksiä monipuolisesti ja sairaan viksusti:

Miten eri kulttuurit ymmärtävät sanoja ja sanajonoja rajojen ja aikakausien ylitse. Miksi Roomalaiset ovat ainoa kansa, joka omaksui valloittamansa maan kielen eliitin kommunikaatiovälineeksi. Miksi antiikissa ei riimitelty. Miten antiikin kuuluisimman kirjoittavan naisen Sapfon brittiläiset kääntäjät loivat puolivahingossa queer-identiteetin 1800-luvulla. Miten mies voi kirjoittaa naisena ja nainen miehenä. Miten suhtautua roomalaisen kirjallisuuden loputtomaan, julmaan vitsailuun orjista ja valta-asetelmista. Miten kaikkien aikojen törmäköin julkinen puhuja Demosthenes voitti Ateenan agoralla Khaironean taistelun jälkeisen oikeusjutun, jossa oli väärässä joka kohdassa.

Miksi vaikkapa foinikialaiset tai etruskit eivät luoneet lainkaan kirjallisuutta. Miksi Luther käänsi Raamatun arkikieliseksi. Miksi King James -raamattukäännös on mitä korkeinta ylätyyliä, jota ainakaan Uusi testamentti ei alkukielellä edusta. Pitääkö käännöksen olla tarkoituksella ruma ja outo, että kulttuurien välinen ero tulee näkyväksi. Miksi Egyptin hellenistinen, kreikkalainen hallinto ei kuudensadan vuoden aikana koskaan viitsinyt opetella hallitsemansa kansan kieltä.

Onko jouheva kirjakäännös kulttuurista toiseen kolonialistinen, jos se käyttää lukijoille ymmärrettävää termistöä alkuperäisen asemesta. Miten ymmärtää roomalaista perse- ja genitaalisanastoa. Voiko käännös olla ironinen tai sarkastinen. Miten toisen ajan kirjailija omitaan agendalle, jota ei hänen aikanaan ollut. Onko kääntäjä tulkki vai uudelleenluoja. Onko kääntämisen tutkiminen ainoa humanistinen tieteenala, joka yrittää järjestelmällisesti tehdä itsensä tarpeettomaksi. Miksi länneksi mielletty kulttuuri on yhä hyvässä ja pahassa Ateenan perillinen, vaikka Ateenan kultakausi kesti vain viisikymmentä vuotta.

Miksi Rooman keisari Marcus Aurelius kirjoitti nöyremmän kirjan stoalaisuudesta kuin vapautettu orja Epiktetus.

- AWY