Kuvat: A. W. Yrjänä veti Huvilan täyteen ja tapasi sitten Antti Kurosen

Huvila

Antti Kuronen ja A. W. Yrjänä © Gabi Hakanen

28.8.2026 | A. W. Yrjänän uusi Eidolon-albumi sai ensiesityksensä yleisön edessä Helsingin Huvilassa keskiviikkona 26. elokuuta. Runsaasti kehuja kerännyt keikka oli vaikuttava kokemus myös esiintyjille.

Yrjänä kuvaili virallisella Facebook-sivullaan tunnelmia keikan jälkeen seuraavasti:

“Täysi Huvilateltta on lavalta katsottuna vavahduttava näky. Soitimme oudossa hurmoksessa, eikä välillä tiennyt itkeäkö, vaiko laulaa. Illan avasi säveltäjä Rene M. Ertomaan ja harpisti Hildan hiipivän pelottava tulkinta runosarjastani Nyx. Sali kuunteli hipihiljaa ja repesi lopuksi hurjaan aplodeeraukseen nykymusiikkiin vihittynä. Oman setin puolivälissä aloin tajuta, että ankara harjoittelu poiki illan, joka saattoi olla soittourani parhaita. Työryhmä oli koko illan kuin yhtä, hikistä kehoa. Voi mikä onni on elää ja hengittää.”

Keikan jälkeen A. W. Yrjänä pääsi vielä tapaamaan ensimmäistä kertaa ulkomaantoimittaja Antti Kurosen, jolle Eidolon-albumi on omistettu. Oheisessa kuvassa käynnissä on keskustelu Ilmestyskirja. Nyt -elokuvasta (1979).

Kuronen kehui taannoin Eidolonia hyvinkin vuolaasti:

“Täytyy sanoa, että kun luin tästä, niin sain aika monta kertaa lukea sen jutun, ennen kuin sisäistin. Niin hieno asia oli kyllä! Ja vielä hienompi itse asiassa, kun kuuntelin kappaleen Sotakirjeenvaihtaja. Todella, todella hienoa musiikkia!"

A. W. Yrjänän huvilan keikka ei suinkaan jää syyskauden ainoaksi esiintymiseksi. Tähän mennessä julkistetut keikat löytyvät täältä.

Alla pari Henri Lassanderin kuvagalleriaa Huvilan tunnelmista.

Edellinen
Edellinen

A. W. Yrjänän Eidolon-kiertue alkaa marraskuussa Helsingistä

Seuraava
Seuraava

Eidolon nousi fyysisen albumilistan ykköseksi