I Kaikkivaltias

LAERTES PRIME AD 2481, SYYSPÄIVÄNTASAUS

Taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa
kun telakointiasemilla hehkuu keulat alusten.
Ne lepäävät kuin haavoittuneet eläimet, niin väsyneet
niin herää kaupunki saarrettu aamuun päivänsä viimeisen.
Kohta yöstä aikain marssii hahmot härkäin siivekkäitten
yöstä muinaisuuden udun, hämärästä painajaisten.
Kohta aukeavat taivaat, syöksyy alas laumat enkelten
sylit täynnä salamoita, silmät oikeutta hohkaten.

Kuningas nojaa kultaiseen käteensä metallitorninsa syövereissä
kuin auringonlieska on katseensa, sieluton, kalpea, sammumaton.
Nyt tappion päivänä, tuomion alla hän katselee valtakuntaansa alas
ja kivisin ilmein hän siteeraa tyhjille seinille vanhaa tarinaa:

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa
siellä savuavat peilit yllä kaikkeuden
siellä asuu tyhjyys joka meidät yhdistää

Ilma huoneen väreilee ja käytävillä varjot päilyy,
hahmo pimeässä oottaa, hiljaisuus, sekin vaikenee.
Yleisellä taajuudella äänet viimein helähtää
ja puhuu niin kuin puhuu ääni lopullisen voittajan:

"Kuningas sä olit maailmoiden, niiden takana pitelit lankoja
valtias sä olit tahdostasi sai elämä päättyä, jatkaa.
Päivän päättyessä kuningaskin on heikko kuin kuka tahansa
kasvoilles pian lankeat ja tahdot viimeisenkin pelastaa."

Onko maailma rajattu, me sen vankeja; silloin on jumala takana kaiken
vaiko rajaton, vailla reunaa silloin yksin olemme, vapaita...
Mitä tehdä siis kun tietää, että tarina on lopuillaan.
Olkaa viisas, antakaa paikka missä seistä niin kampean maailman paikoiltaan.

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa
siellä asuvat ne muistot, jotka meidät rakentaa
Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa
siellä asuu aika, joka tähän hetkeen valmistaa

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa
siellä savuavat peilit yllä kaikkeuden
Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa
siellä asuu tyhjyys joka meidät yhdistää

"Minun hautaani vartioi tuulenhenkäys kevyt
minun hautaani vartioi pisara aamukastetta.
Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia,
minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa."

II Resurssikysymys

OTTEITA PROPAGANDALÄHETYKSISTÄ AD 2234-2251

Laajene ja valloita
ja kasva tähtiin, kukoista
tai kalpene ja kuole pois
ja riudu kohti tuhoa!
Näin julistavat valtakunnat
kilpailevat toisilleen
ja neljä niistä sotaan käy
ja yksi heti tuhotaan
mut kolme päätyy pysähtyneen
odotuksen tilaan
ja aika koittaa
josta paljon tarinoita kerrotaan
tarinoita kerrotaan

Me pelkäämme tähtiä
emme hamua kylmyyttä syliimme
ja matkat on kovin karvaita,
niin pitkiä, niin raskaita
ja resurssit kovin rajalliset,
elämä niin haurasta
ja siirtokunnat ennen pitkää
on jokainen niistä tulessa

Etkö uneksikin tähdistä
Etkö kaipaakin tyhjyyden aavoja
Etäisyydet sua kutsuvat
Matkusta kunniaan, siirtokuntiin!
Mahdollisuudet odottavat:
rajaamattomat mahdollisuudet
kunhan liityt joukkoihn heti!
kultaiset siintää horisontit!
Etkö kaipaakin seikkailuun
uuden maailman rakennustyömaille
astu joukkoihimme, uuteen liittoon
valtapiiriin tähteinväliseen

III Pretoriaanikyborgit

KATKELMA SEINÄRELIEFISTÄ IV KATARAKTIN RAUNIOISSA

Laumoista hurmahenkien
joukoista uhrimielisten
valittiin sotilaat
eliittijoukkojen
Väestä nuorten ylimysten
toivottomista slummien
parhaimmat, hulluimmat
mielettömimmät
Hiekasta näiden kenttien
kasarmien kaiuista
koneöljystä, verestä
kasvoivat meidän voimamme
Raskaimmista aseista
taisteluiden painosta
arpia oli ihomme
happoa veremme
Vuosia kesti sotamme
roihusi alla tähtien
tuhansien tannerten
pelossa ja surussa
Rakkaamme vain jyrinä
pudotusalusten
myrskyssä ja lumessa odottaa
menetykset, epäily

Komentajamme pelastin
fregatin tuhosta
kapteeniksi tähtilaivan
kohosin, palvelin
Kaukana tähtien
sylissä kotona
sukuni mahtajat
janosi valtaa
Olisin aseensa
salainen orjansa
veljien pettäjä
kuoleman tuoja

"Antareksen tunneleista tähtipölyyn Laerteen,
kapinoista Plejadien Orionin kansannousuun,
kvasitaivaan mandaateista hyperavaruuden nieluun,
kaikkialla vieretysten kunnes on kuin yhtä.
Muuntogeeni susilauman tekee meistä kimairoista,
kyborgeja, kerubeja vastaan meitä heitetään.
Golemeja, serafeja vihollinen kehittelee,
arkkienkelinsä keittää roistot kohtutankeissaan."

IV Vallan haamut

VARTIOJOUKKOJEN TAIVAANVALOJEN PSALTTARISTA

Kamaran tulinen pätsi on laavaa
yllämme taivas kuin lyijyä valuu
viimeisen taistelun kunniapaikalla
vartiojoukkue seisoo ja kaatuu
palavin vaattein ja halkeillein huulin
me hidasta tanssimme viimeistä virttä
kuinka on elävä suonissa veri
ja liekit kuin kylmää terästä

ja me mietimme keitä me varjot oomme
mitä täällä me palvelemme
kenen suojana seisomme valvoen
me ratsastajat kaaoksen

me laulamme pahoista teoista laulun
ja elämä edessä vähäksi käy
me laulamme tyhjistä vuoteista
paikoista joihin emme palanneet
ja kaikista synneistä raskaimmat
teemme kun emme tunne mitään
ja kaikista ihmeistä kaunein on
tahto ja luottamus rakkauteen
ja me mietimme keitä me varjot oomme
mitä täällä me palvelemme
kenen suojana seisomme valvoen
me ratsastajat kaaoksen

vain yksi yksityiskohta voi jäädä mieleen
jäädä mieleen koko elämästä
jokin valkea hehku päivän jo mentyä
jokin katse kumppanin
vain yksi yksityiskohta voi jäädä mieleen
jäädä mieleen koko elämästä
jokin valkea hehku päivän jo mentyä
jokin katse kumppanin

ja me nousemme kauneuden temppeleihin
ja me nousemme päivän jo mentyä
ja me nousemme suurelle vuorelle
ja me nousemme aina vaan

V Tähtilaivan kapteeni

MAAILMAN AAMUN KRONIKASTA

Herään pimeän keskeltä - olen makuulleni sidottuna
lämpimässä, märässä; huutaen, huitoen kauhuissani
rauhoitun avuttomuuteni pian, tunnustelen aistejani
etsin jotain muististani, se on niin autio, tyhjä

Sitten valo syttyy, hitaasti, ja kansi ylläni aukeaa
olen arkussa metallihuoneessa ja rintaani putket luikertaa
en muista nimeänikään, ei käteni näytä tutuilta
ja alaston hahmo mi seinästä heijastuu näyttää koneelta vieraalta

Läpi painajaisten tiesin että olen muualla
että outo tehtävä on kannettavanani
kuinka vala sitoo syviin kuiluihin ja virtoihin
salaisuuden ylitse on sydämessä sinetti
Vankiko, vaiko pakolainen, orja tahikka kuningas
ei muistissa mitään tunnetta, vaan huone alkaa puhua
nouskaa ylös, pukekaa päällenne, me olemme pian perillä
missä, kuka puhuu ja kenelle minä vaadin lisätietoja

Oli matkamme pitkä, sen niin määräsitte ja muusta en tiedä,
olen vain laivan loki
olen valvonut untanne kymmenet vuodet, ja laskenut sydämen lyöntejä
siis loki, laiva ja avaruus, jonkin salatun määränpään vuoksi
jonka itse vain lopulta tietäisin, vaikka enää en tiennytkään mitään

Nousen ylös ja pukeudun, ovea kosken,
se aukeaa hiljaiseen käytävään
jos täällä olen, on määräni täällä
vaan missä, on tehtävä selvittää
kuinka vala sitoo syviin kuiluihin ja virtoihin
salaisuuden ylitse on sydämessä sinetti

VI Kosmologisen vakion laulu

EDITORIN MERKINTÖJÄ TALVIKUNINKAAN LÄHTEISTÄ

Pelkkä sivu muutosten ja katoamisen koodeksia
pelkkä katkelma seinäreliefistä kataraktien raunioissa
pelkkä muisto kuninkaan mekaanisesta yökirjasta
pelkkä säe vartiojoukkojen taivaanvalojen psalttarista

Ja kerrotaan, hänen hautaansa vartioi
satatuhatta tappajasatelliittia
ja kerrotaan, metallipuiden metsään eksyy
jos häntä tavoittaa
ja kerrotaan, hänen silmänsä vasen
vartioi jokaista tyhjää maisemaa
ja kerrotaan, hänen voittaneen ajan
ja hävinneen sielunsa pimeydelle

Pala maailman aamun kronikkaa
kappale kaaoksen ratsastajain lähtöloitsua
kultaisen legendan apokryfeistä hämärin
kadotettu sirpale kuiskittua tarua

Ja kerrotaan, hänen hautaansa vartioi
satatuhatta tappajasatelliittia
ja kerrotaan, metallipuiden metsään eksyy
jos häntä tavoittaa
ja kerrotaan, hänen silmänsä vasen
vartioi jokaista tyhjää maisemaa
ja kerrotaan, hänen voittaneen ajan
ja hävinneen sielunsa pimeydelle

Hän palaa kun lateraanimyrsky repii taivaan halki taas
hän palaa kun metaanihydraattisoihdut horisonttia valloittaa
hän nousee kun julmuuden rusalkat palaavat metsästäjän palatsiin
hän herää kun vanki staasipuvussaan elämänsä uneksii

VII Parvatin tietäjä

MUUTOSTEN JA KATOAMISEN KOODEKSISTA

On tähti kuin kevään aurinko ja planeetta itse Kevät
sen puistot ja lähteet, sen vuoret ja laaksot
ja varjoisat polut ja aavikot

On paratiisin palatsit ja merien alla moottorit
ne pitävät liikkeellä, elämän leikissä
satumaan maat ja kansat

Ei tänne tuu monikaan matkamies, ei löydä tai tohdi saapua
on matka niin pitkä, on vaaraisa tie
ja turva sen varrella vähäistä

Vaan yksi tulee ja pakenee läpi tuhanten tulien tunnelin
läpi kuilujen ajan ja voimien pyörteen
ja havahtuu lopulta laivassaan
tuo aluksen patsaana liekkien alas kaukana erämaan piilossa
ja etsijäin tieltä hän pakenee kauas
ja aloittaa pisimmän matkansa
hän kuulee on vuorilla iätön nainen, kai mielipuoli tai tietäjä
hän pappi on tähtien Kronoksen
ja Mitran avainten kantaja

Löytääkö matkaaja määränsä, yksikään kerro ei tarina
vaan vuoret tietää ja polut kuiskii
he vuosia kulkivat yhdessä

Suunnitellen ja oppien, toisistaan voimaa imien
he sekoittaa toden, synnyttää tarun
he päättää nyt sodat saa loppua

On ruhtinaat suistuva istuimiltaan korkeilta ja kylmiltä
on kuninkaat sortuva, maailma muuttuva
portit on avoinna kaikille

VIII Punainen komentaja

KAAOKSEN RATSASTAJIEN LÄHTÖLOITSU

On laivamme pimeydestä tehty
se pilkkaa luonnon lakeja
touvein ja köysin ja takiloin, purjein
se seilaa tyhjyyden aaltoja
kansillaan punainen miehistö, tumma
kuin verellä maalattu olisi
viittojen, huppujen purppuran lomasta
tuikkivat tummina hopeasilmät

Ja vanhin on kaikista Maltan Hiram
komentaja punainen, hän
tuntee schwartzschildin kehien salat
ja neutronitähdet ja kefeidit
hänen reittejään matkaamme salatuita
kuin haamuina avaruuksien
me iskemme syvään pian kadoten taas
joskus pelkokin meitä kavahtaa

Vaan toiset kun päivästään lepäävät
istuu päällikkö yksin ja vaiti
hän muistaa kaikki vuotensa
ja surunsa, kaukaisen rakkaansa
sulkee luomettomat silmänsä
avaa komposiittinyrkkinsä
ja pientä valkeaa kiveä
hän hieroo ja hymyilee hiljaa

Ja vanhin on kaikista Maltan Hiram
komentaja punainen, hän
tuntee schwartzschildin kehien salat
ja neutronitähdet ja kefeidit
hänen reittejään matkaamme salatuita
kuin haamuina avaruuksien
me iskemme syvään pian kadoten taas
joskus pelkokin meitä kavahtaa

IX Langennut valo

KUNINKAAN MEKAANISESTA YÖKIRJASTA

Kerran, ajan kainalossa meille
valon kevät kajasti.
Niityn yli, kasteen, juostiin,
piilouduttiin tummiin lehtoihin.
Kerran, ajan kainalossa
tuulet, pilvet meidän kansaamme,
kun kantoi aatteet ylväät,
salaisuuden syvät vuot.

Valomuurin tuolla puolen
nopeuden kantamattomissa
asuu tyhjyys, joka meidät yhdistää.
Todellisuuden harmaat huoneet,
hylätyt tilat ja rautaiset tiet,
kaikki kylmyys, joka meidät voi metsästää.

Kevät, jossain, sinä siellä
kuulet raskaan veden pauhun.
Ootat värit, tuoksut palaa,
kuljet pihaa mielin ankarin.
Mutta kevät ei pukahda sanaakaan,
myrtit, laakerit varisee eiliseen.
Sinä aattelet kaiken loppua,
syksyä, pimeitä etäisyyksiä.

Valomuurin portin päällä
kasvot pakotetut metalliin,
niiden ilmeessä tyyneys ääretön.
Niiden ilmeessä pronsisessa,
vaihtumattomassa, vieraassa
kaikki kauhu joka jatkuu aina vaan.

Mutta se on unta, unta vaan,
kaikki unta täällä kaukana,
kaiken lohdun tuolla puolen,
kauneuden rannoilta karkotettuna.

Siis kun neuvoston joukosta vanhimmat
minut tahtoivat alistaa kokeeseen
otin tehtävän vastaan ja katosin
heidän kauneimman laivansa kannella.

X Quanta

INDEX PROHIBITORUM DISCIPLINUM AUGUSTAM

"Thanatos-6, soinen maasto
pudotuslaivue seitsemänviisi
ilmoittautuu, vahvuus kahdeksan
tehtäväparametrit selvät"

"Myrsky on nousussa, kolme on kateissa
moottorit käyvät jo varavirtaa
rotkoon jätetty haavoittuneet
ja kaarti ei antaudu milloinkaan!"

Kuoleman portista valoon!
Uhrausten tietä voittoon!
niin kaikuvat korvissamme
paraatikenttien huudot vielä
vääntyneet ja tukahtuneet
kutsuhuudot tyhjyyteen
koristen ja läähättäen
signaalia hiipuvaa

Katsoin taivaalle kerran läpi taistelun savun
läpi magneettikenttien häiriöiden
yli radioliikenteen käskyjen, huutojen
haavojen tuskan ja väsymyksen.
Katsoin taivaalle hetken ja ymmärsin melkein
kun laivojen fuusiopolttimet leiskui
ja ympäri tuhannet hämärän hahmot
vain pisteinä taktisen näytön näin.
Siis sekunti vielä ja muistaisin sen
miksi meidät on tehty, miten tänne on tultu
vaan sekunti keskellä taistelun pauhun
on pieni ja mahdoton ylellisyys
minun otsaani iskeytyi tyhjyyden yöstä
sen liekkien keskeltä emp
ja vaivuin pukuni sisällä koomaan
kunnes heräsin jossain toisaalla

Kerran jäätyy kaikki aine
pimeys ottaa omakseen
joka hiukkashitusen
ja entropia lakaisee
peilin tyhjäks fotoneista
muistoista ja tallenteista
avaruus on tyhjä taulu, aika loputon

XI Rusalkai

KULTAISEN LEGENDAN APOKRYFI

Tuokaa eteeni hänet ken istuu
Gayomartin kannella.
Heittäkää eteeni maahan hänet
ken vielä uskaltaa uhmata.
Ken tajua ei luomus olevansa
oman kuninkaansa, tiedä
että elämänsä on vain unta ja valhetta!

Etsi ja tuhoa ainoa käskynsä
loputon lupaus kivusta
rajaton tahto ja voima pahaan
yllään vain hiljaisuus kaikkeuden
musiikki särjetyitten luitten
kolkot kuorot kuolleitten
onkalot sokeitten silmien
ja naamiot nyljetyitten

Mustina kataraktien yöstä
nousevat laulaen kuolemaa
ihmisen kaltaiset eläjät varjojen
kuninkaan kalpeat käskyläiset
autiot jäljiltään ihmisten seudut
ja edellään kylmyys kävelee
lopulta löytävät etsittynsä
hän heitä astelee halaamaan

Niin herramme määrää
siis lähdemme matkaan
pian palatsiin metsästäjäin
saaliimme tuodaan

XII Kaikkivaltiaan peili

LAERTES PRIME AD 2481 SYYSPÄIVÄNTASAUS

Astuu valloittaja yksin eteen valtaistuimen
ja taivaalliset sotajoukot käskyä vain odottaa
voimakenttäsiipensä hän taittaa, päänsä kallistaa
ja katsoo silmiin kuningasta kohta sortuvaa

"Maailmoiden tuhoaja, elävien jumala
taivaankannen kannattaja, vuori kultainen
ne nimiä on vain ja nimet otetaan nyt pois
jos kasvoillesi lankeat, se mitä pelastaa"

Tajunta on tyhjä kuten taulu illan hämärässä
jotain silti tihkuu läpi, tuoksu muistojen:
Ensimmänen muisto kovin vaisu, kovin hämärä
on sydämessä piilotettu salaisuuden ovi,
toinen muisto häilyvä kuin kuva harmaa rakeinen
on kasvoista ja niiden takaa aukeavaa maisemaa,
kolmas muisto, luvuista ja numeroista, kaavoista,
neljäs muisto pimeä ja vaarallinen tie.
Ja ääni tuntuu selittävän hiljainen ja vakava
kuin jokin tuttu, turvallinen kauan sitten kadonnut.
Se kertoo ruumiin kartaksi ja kivun kertoo kompassiksi
valopisteet tajunnassa tehtäviksi selittää:

Minä muistan suuren kirjan alla pyhän sinetin, sen jonka
esi-äidit maasta kantoi uuden taivaan alle,
minä muistan liitot, sodat, matkat
uudet sopimukset, minä muistan
itseni vain niin kuin muistaa painajaisen.

Sortuu valtakunta tomuun viimein joka ikinen
ja hallitsijain nimet vaipuu unohdukseen tuonelaan
kaatuu järjestelmät, kuolee sanat suuret huulille
ja rauniolla yksinäinen tuulenhenkäys vaeltaa
ja niin kuin silti elänkin on kaikki aikaan siroteltu,
puhallettu tuuliin aurinkojen kerran sammuvain.
Valtapiiri mielen oppii avaruuden sanomaa,
hiljaisuutta sanattomain tähtiholvien.
Rakkausko, viha, kerran virtas läpi olentoni,
elämä sen kudos, olin siinä lankana
turhaako siis tuokiot ja kaikki tämä sisälläni
uhma kuolevaisen kohti pimeyden kasvoja.

© A. W. Yrjänä