1. Rautakantele

monta vuotta myöhemmin
kun tulet matkoiltasi
olenko pitänyt sanani
olenko saanut sen hauenleuan
vai olenko kaatunut onnettomuuksiin
haiseeko henkeni pelolta

anna minun laskea käteni vielä
kun ehdin
kun se vielä tuntuu ihmisen
elämältä
anna minun huokua haavetta

lävistä minut tässä
opeta minulle nöyryys
pujota minuun kielet
soita säveleni

metsän väki on
kaupungissa sokea
perkele sen tänne johti
antoi lapion käteen
pani kaivamaan hautaa
ikävyydelle muistomerkkiä

maakuopissa höyryää runonjalat
valtateillä etenee projektit
tuhoon ja kadotukseen
jota voitoksi kutsutaan
minä kutsun

kutsun

kutsun

sinua matkaltasi

2. Yöllisiä

vain niminä muistamme
heidän nyt kulkevan
hämärään kahlaten
ohitse historian
ja nuo olennot
kuin oma äänesi
puhuvat sinulle
vain kun et kuuntele

eläinjumalat
hirviönaamioin
ihmisenvartaloin
luopuvat mahdistaan
muuttuvat saduksi vain

kun heräsit unesta huutoosi omaan
ja niskasi taipui kumarrukseen
jokin liikahti takana verhon
ja näit mitä näit
todellakin kuin sarvekkaan hahmon

pyörien kieppuen parkuen nauravat
mukaansa raastavat tanssien
hulluuden
laulaen painien ilkkuen pilkaten
kuink' ilosta raivosta itkien
raahaudutkaan

kaikki anteeksi annettu
kannettu valkeat lakanat
narulle kuivumaan
ikkunat pesty ja
pihamaa lakaistu
uni kuin häpeillen
vuoteeseen jätetty on

sanat katkeaa
askareet päättyy
kun salojen takana
petojen mylvintä
räikkien rääyntä käy

3. Palvonnan eleitä

asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy
eikä näy näkyjä
näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat
joissa eiliset
odottaa uutta tulemista
enkelit ei tee tietä tähän
innoituksen asumukseen
ei pasuuna soi ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia
syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa itkeskellen
muisto jostain tulevasta
eikä tämä ole leikki ollenkaan

hukkaanheitettyjen hetkien
pelastajasankarit
puhuja ja kuuntelija
veli sisko jotka tietää
yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipeämisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää
niinkauan kuin se mitä elämäksi
sanotaan heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan
eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit
syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

(Ja neitsyt narrin puvussa
laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas
vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan
veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa)

4. Talviunia

vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän tyhjään taloon
aamuvaloon kylmään unohdun
kun yön merkitsemät kasvot
hautaan tyhjään päällystakkiin
lumisateen tuoksu siinä on
kuka olikaan sisälläsi viime yönä
kenen tummaan kylkeen painauduit
kuka saikaan elämäsi hehkumaan
kirkasta valoaan

talvi unineen
aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen
vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen
pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan

se oli valokaaren hehku
sula sokaisevan tosi
ympärillä kohiseva yö
niinkuin uni jonka muistaa
elämä jota elää
vaikkei sitä koskaan kiinni saa
minä katsoin ikkunasta pitkään
harmaaseen sumun asfalttiin
minä katsoin jälkiä lumessa
vainko omiani

5. Kirosäkeet

onhan noita laulajia
ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja
ylpeyttä, iloa

ei väliä sillä
mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä
tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi
eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme

ja kukat pöydälläsi
on onnen tuomia
kun nostat surulaulun
ennen uneen itkemistä
lailailailailailailailai
kirosäkeen:

yö valkoiseen silkkiin
se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet
sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin
pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan
ja nimet vähenee
mustat hampaat lähenee

6. Ennustaja

tuulien reitit laskin
otin sateista selvän
aavistelin lämpötilat
ilmanpaineet mittasin
auringonnousun ajat
opettelin lehdestä
aloin harjoitella
kiviinpiirtämistä
puut ei vielä varise
pihan lätäköt ei mene riitteeseen
tutkin iltamyöhään
hiljaisia kirjoja
(mitä tehtiin suuria
ei sitä nähneet muut
mitä salaa tileille kerättiin
ei siitä selkoa tullut

ja kun nousee tuuli lohduton
ja kääntyy etelään...)

odotan ja vuotan vaikkei mitään
kuulu
tiedän tulevia mitä kirjoitettiin
pöydät pidän katettuina, ovet auki
vierailleni jotka ei tule koskaan
työhuoneen seinille
levitän kartat
tarkistan kompassin suunnat
muistelen tähtikuviot
haen oikeita kiviä
niiden kehässä vietän yöt
kirjaan unia
taistelen harhojani vastaan
harjoittelen hiljaa kulkemista
maastoon piiloutumista
kunnes kaikki on selvää
kunnes ymmärrän kuvion

7. Päivälintu

ole sinä minun päivälintuni
öisten siipien lento
hämärä puutarha
missä nainen kantaa
loputtomasti hiuksiaan
hän on lasia
hän on lehtikultaa
ja sisällään kasvaa puu
se on suuri tammi lehdessään
pääskynsiipi
oksille sen turvaan käy

ole sinä minun sinettini
loitsujokien meri
johon virtaa sanat auliit
antaa aavistuksen onnestaan
kun rukous istuu vuoteella
kultaharja kädessään
luo silmät minun katseeseeni
hymyilee ja hymyilee ja
nauraa

tuuli vie etelään
melkein tähtiä nään
yllä rakkaani siunatun pään

8. G

pidä minua istuimena
pidä minua metsästäjänä
pidä laulunkirjaajana
loitsupirun sihteerinä
pitele minun luitani
kun olen rikkonut sinua vastaan
nosta minut tuulta vasten
kun kohta alat palella

hellyys on kynsi iholla
lempeys on kasa risuja
punaisina maasta kasvaa
kukat ennen valkeat

kun valot sammuvat
ja ihmiset nukkuu
ja meidän on niin hyvä
en sulje silmiäni
palvon yötä
joka huulillasi hehkuu

niin kovaa ihoa vasten
niin kylmää vasten luitasi

kysy neuvot eläimiltä
kysy suunnat tuulilta
merkit alkaa puhua
vaan oikeassa valossa
vielä ennen syksyä
olet sitten täällä
istut siinä vastapäätä
raatipöydän ääressä

missä sanoista neuvotellaan
rakennetaan tornia
tumma leipä leivotaan
laitetaan mahlaviini

9. Pelasta maailma

kaunis on rumaa, sanot
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos

avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on
ihmisen elämän muotoinen

ja kuu valkea
käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea
käy yli kattojen
rohkaisten meitä
niin, pelasta maailma
tee se jo tänään
tee jotakin mahdotonta

kaunis on rumaa, tiedän
ja helppo on halpaa
vaan en voi uskoa sattumaan
vaikka tuuli kääntää lehtiä

sama tuuli kaikkialla
ennenkuin kaikki särkyy
tämä hämärä muuttuu muistoksi
ennenkuin häviää

"Katso kuinka ankarina
pilvet kulkee kasvoillani
kuinka voisin ihmeen tuoda
mahdotonta älä pyydä
älä pyydä itsellesi."

10. Linnunhammas

patosivat tämän joen
kun olin vielä pieni
pienen pieni syntymätön
piste solujen saatossa
merkkinä siitä arpi tässä
ja kaulalla linnunhammas
kädessä sauva sileää puuta
ja silmissä pitkä katse

virtaan alkuvesien
heittäydyn ja kuljen
aina virran mukaan
alas vesiin lämpimiin
kohtuun merten vanhain
kehtoon vuoksien
eikä padottua
tätä vettä saa

luona hiljaisten koskien
luona siipien iskun
kurotan kohti veden pintaa
kurotan päin yötaivasta
joka on niin syvä täällä
sinne ei parane pudota
koettaa hyvää onneaan
kosken voimaa vastaan

tulee aamu taaskin
valon kehrä kiertää kiven
jos kohta varjot lankee
lankee ne jotta valo näkyisi
paremmin kirkassilmän
katsoa kauneutta
koreutta maanpiirin
humalluttavaa

11. Veden ääri

sen huoneen avaimet
ja kirjojen välissä
kuivattuja kukkia
ja kuljettuja teitä
niitä et käy

ja kestää hyvin kauan
kun kuivaat hiuksesi tuulessa
tulkitset meren ääniä
joka ei puhu sanoilla
ei kuuntele

kukaan ei ole yksin
jokaisen luo on saapumassa
kutsumatonna aivan hiljaa
tanssikaveri laihanlainen
sanat vaan jäävät kynnykselle taas

en näitä ääniäsi
näin saisi tulkita
yksinkertaisuudesta
aina yksinkertaisuuteen
mieli vie

se kovin pieni tila
jonka minä tarvitsen
on täällä katon alla
peiton alla
lähellä siipien havinaa

12. Pirunmaitoa

tuo kuppi pirunmaitoa
ja yöllä piikkivuoteella
ei meillä ole ihoa
ei lihaa, verisuonia

aurinko nousee aina sieltä
minne käännän kasvoni
ja vahvoin käsin uupunein
ojennan henkeni

sinulle jota en vielä tunne
koetan laulun pystyttää

ja jossain risteyksessä
selällään maan tomussa
kasvot katsoo taivasta
kun sataa maitoa

hapanta ja paksua
maan ja lannan tuoksua
tummaa, verenlämpöistä
kasvojen mittaiseen huutoon
sinulle jota en vielä tunne
koetan laulun pystyttää

13. Hiljaisuuteen

kun yö on musta, mustat puut
ja myrsky pauhaa täällä
sen sydämestään unohtaa
et meidän järvein päällä
myös asuu henki jumalan
ja iäisyyden verho
on aina auki sielulle
ken osaa löytää sen

teit korpein synkkäin kumu käy
ja pellot kantaa kato
ei muista sydän ihmisen
mis aarre oottaakaan
kun henki tulee lihaksi
ja astuu päälle maan
tuo valo silmän autuus on
sen etsijälle vaan

© A. W. Yrjänä