1. Eteläisen tähtitaivaan kartoitus

Asiat, joille meillä ei ole nimeä,
kasvot, joiden ilmettä ei voi ymmärtää,
kirjoitus, jonka merkistö on tulkitsematon,
uni, josta herää uuteen uneen aina vaan.

Jos olit tiennäyttäjä näytit oudon tien,
jos olit sanasaattaja saatoit kummaa viestiä.

Ja nyt alla eteläisen taivaanpallon vaellan,
nimettömät tähdet sen kantta koristaa.

Ja nyt alla kylmän tuikkeen nimekseni oivallan
nimen, joka eksynyt ja unohtunut on.

On mahdoton tie, mahdoton saavuttaa,
mahdoton tie, mahdoton kantaa mukanaan,
ja jokainen päivä elettyä elämää on portaat tai putous,
ja täällä me asumme.

Paikat joita nimitämme kodiksi,
kasvot, joihin heijastamme rakkauden,
kirjoitus, se ihollamme luikertaa,
uni, jossa viljaa hohtaa loputtomat vainiot.

Jos olisit tiennäyttäjä, jos olisit tie.
Jos olisit sanansaattaja, jos olisit sana

2. Pedot

Lättäjalka, vääräsääri, pattipolvi, kihtiselkä,
kyttyräinen, kampurainen, käsipuoli, koukkusormi,
maksaläiskä, väkäleuka, takkuparta, harvahammas,
siimatukka, konkkanokka, hörökorva, kyrmyniska.

Tule meille johtajaksi, valtiaaksi, keisariksi,
kuninkaaksi, sulttaaniksi, faaraoksi, kalifiksi,
päälliköksi, satraapiksi, herraksi ja šaahiksi,
isännäksi, mestariksi, ruhtinaaksi ja tsaariksi,
tule epäjumalaksi, puhemieheksi, paaviksi!

Syyläposki, kierosilmä, rujo, rampa, vähänläntä,
hilsehtivä, rähmäripsi, rohtunut ja tulehtunut,
sierettynyt, paukamilla, paiseinen ja ajoksilla,
ristihuuli, turjanruoja, luonnevikainen ja nuiva,
katkera ja enimmäkseen suustaan siivoton.

”Me olemme Libanonin setri, Nuubian eebenpuu,
Stalingradin koivu, Teutoburgin tammi ikuinen.
Me olemme Katalaunisten kenttien ruusupuu ja
itkevä raita Normandian.

Me olemme graniittia, maasälpää, gneissiä,
Ukrainan verentummaa multaa.
Me olemme kalkkijuonne Illyrian basaltissa,
rautajuova moreenissa Salpausselkien.

Me olemme valloittajat, puolustajat, hyökkääjät,
me olemme juoksuhautojen hiekkaa!
Etenemme, lakoamme, kostamme ja hajotamme
ja valumme viime pisaraan!

Me olemme plasmavaaja, öinen pommilaivue,
me olemme parvi kineettisten ohjusten!
Me olemme ohjelmoijat biomekanoidien,
romauttajat neutronitähtien!”

3. Uusi ihmiskunta

Äkkiä kun herään on aamu,
vaikkei mikään ole ennallaan.
Tunnit seuraa toisiaan,
kasvot tuntuu vierailta,
kumma kun on sisälläkin säiden armoilla.

Toin maahan sielua kun lähdit,
ei siinä paljon kertomista.
Liput roikkuu märkinä,
olen aina väärässä,
yllättävän pitkä tämä keskikatu on.

Ei tullut paratiisi, vaikka meille siitä puhuttiin.
Ei ollut siellä taivas, vaikka vielä äsken luulin niin

Havahtuu patsaat eloon puistoissa,
harhailee aamuun jaloin kivisin.
Seppeleitä kuihtuneita,
ääniä ajan kuilusta,
kaiverrukset jalustoista ilmaan pakenee.

Nousevat vielä siivilleen hohtaen suuret laivat,
kantavat meidät murheiden laaksoista tähtiin, kauas!

4. Mustat siivet yli taivaan

”Olen väärässä, mutta väärässä kuin puu
ja väärässä kuin irvinaaman hampaat.”

Korppi laulaa puussa jotain ikuista laulua, ja
me vain kuuntelemme sanomatta enää sanaakaan:
käperrymme tiukemmalle kotiemme raunioissa,
suoritamme kalpenevat päiviemme rituaalit.

Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä, suitsi mielesi pirut.
Jos rakkaus loppuu, niin loppuu kaikki.
Ei kujan päässä näy valoa, johon matkata kuin kotiin.

Ja kun Aurinko nousee, se nousee liian myöhään.
Ja kun Aurinko nousee, se meidät pyyhkii pois.

Korppi laulaa puussa jotain ilotonta sävelmää
kuin odottaisi pian pääsevänsä silmiemme kimppuun,
ja me vain kutistumme kunnes katoamme kokonaan,
virtaamme roskan myötä mereen, joka ei välitä.

Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut,
ja kaiken minkä kykenet, se tee
kuin oisi se viimeinen tekosi näkyvän valon maailmassa.

5. Kain

Pohjoinen puhaltaa, riisuu mielen vaatteistaan,
ja epäonnen sirpaleista peili liimataan.
Se siellä palelee, sinun mykkä kuvasi,
se todistaja totisena
kaiken jälleen kerran turhan pantiks' toteaa.

Ja teitpä minkä teit, viiltää viima vastaan,
ihmishahmot jäätynyttä tulta sylkee vatsastaan.
Kun käsin avatuin tahtoo, toivoo parastaan,
ja viimein erään aamun tullen
saapuu eteen portin, joka johtaa tyhjyyteen.

Ei virtaa mikään, kaikki jähmettyy,
ei veden kalvo heijasta kuin pimeää,
ja hahmo, joka rantaa kulkee yksin kylmissään
yksin kulkee, yksin sinne jää.

Vaan mitä tahto on, mitä toivomukset,
vai salaisuusko, taikuus laittaa sinut liikkumaan?
Ketä kuuntelet, jos ketään lasta tämän maailman?
On oikeutesi julmaa, kylmät silmäsi
ne katseen kesken lennon pysäyttää.

Sinuun me turvaamme, kiusatut sielut,
itsemme kiusaamat todistajat.
Sinuun me turvaamme, nimeesi aina
vannomme, julmuuden puolustajat.

6. Suojelusperkele

Missä sydän, siellä voima; missä rakkaus, siellä kotimaa.
Missä sydän, siellä voima – vaan missä me nyt kuljetaan...

Huomenna poltan vaatteeni, heitän yksitellen tuleen,
huomenna unohdan nimeni, vaikka kuinka se sattuu.
Käyn yössä iho ylläni ja siivet levitettyinä,
merkitsen ja kirjoitan, nöyrryn ja nöyryytän.

Se tunteitasi rakastaa ja hengittää keuhkoissasi,
se silmiesi takaa katselee, se rakastaja kaaoksen.

Olen saatanantaja, enkelintäjä, aineenvaihtaja, sielustaja,
alkuteos ja sanojen kirja, standardimallinukke.
olen kaariminuutti, isoympyrä, tapahtumahorisontti,
puoliintumisaikalainen, hiukkasten autere, tyven ja sees.

Teräkseen syntynyt suojelusperkele, Pohjolan kivimäkeen.

Se muistaa sinun muistosi, ja pelkää pelkojesi taakkaa,
se viimeisenä päivänä ylösnousee viereltäsi.

7. Taivaanääreläiset

Kun olit sanonut mitä sanoit,
kuulin tuhannen oven
varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan.
Kun olit sanonut mitä sanoit,
näin risteytyväin teiden mutkiin
lakastuvan tuhannen tienviitan.
Ja räpäytit vain silmiäsi,
katsoit hetken muualle,
kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.

Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut,
Riittäköön rakkaus vain aamuun.
Sulkekoon kuolema pettäjäin suut,
en usko rakkauden haamuun, kalpeaan.

Kun olit sanonut mitä sanoit
minun sisälläni kuoli joku lapsi,
joka uskoi loputtomaan maailmaan.
Kun olit sanonut mitä sanoit,
olin vapaa tänne kulkemaan,
missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään.

Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi,
ja otsallesi kuutamosta sirpale,
siitä päivästä jäi merentumma laine silmäkulmiisi,
ja tuulenpesä asunnoksi kylmyyden.

8. Näkyvän valon olennot

Lintuina liidettiin aikamme taivasta päin.
Kaartui se korkeena, päivät niin pitkinä näin.

Kaikki puhui meille kieltä ajatonten,
tuulet keikkui oksistoissa lempeimmillään,
maailma, se paikka oli vasta syntymäisillään.

Ja kun sen ihmeen muistan,
on mieli rauhaton
sydän levoton
ja niin kuin taulu raamiton /
Laulu soinniton

Muuttui se maailma, raskaaksi mielemme sai.
Lankesi varjoja, matkamme keskeytyi kai.

Kaikki puhui yhteen ääneen vierain kielin,
tuulet riehui vieden lehdet mukanansa,
maailma, se paikka oli melkein loppumaisillaan.

9. Tuulenkosija

Mielessäni seisoisinpa yksin törmän huipulla,
huutaisin ees niin kuin huutaa näkijätär kirousta
tuulta taivaalta kun kutsuu painajaista riepottamaan pois.

Vaan kirjani on väsyneet ja näyt täynnä olioita,
jotka ei oo niskojansa nöyrryttäneet maailmalla,
ne minut tahtoo vangita ja kantaa tyhjään ilmaan mukanaan.

Kuljen vaikken liiku, syvyys minut rauhoittaa
vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan.
Ne eivät muista, että ihmisellä on vain elämänsä:
senkin ne tahtovat omistaa.

Nyt on tullut aika tunnistaa ne kaikki kasvot, jotka
luuli unhoon painaneensa arkipäivän savuverhon taa,
ei unet jätä meitä rauhaan, vaikka hylkäisimme ne.

Lähden iltamyöhään, viimeinkin on aika,
on jää niin mustaa yllä syvyyksien,
joiden tiedän tummaan hellyytensä helmaan
sulkeneen niin monta pyhiinvaeltajaa.

10. Syysmyrkkylilja

Autereen hetkenä tehtaiden lomassa
istumme katsoen varjojen tansseja.
Samoja satuja kaikille kerrotaan,
jotta ei yksikään loukkaisi jalkojaan.
Kätesi haluaa koskettaa kaikkea,
selvittää itsensä, hallita kaaosta.
Tähti, vain yksi, se kajastaa korkeella
sinnekin kerran on päästävä.

Ne, jotka elävät ikuisesti, ja ne, jotka syntyvät uudestaan.
Ne, jotka syntyvät ikuiseksi, ja ne, jotka elävät hetken vaan.

Samettipinnalla timanttineuloina
kiiltävät koneet ne samoaa taivaita.
Päivä on viimeinen, hetki on myöhäinen,
kultainen ilta kuin vanhassa kuvassa.
Istumme nurmella, pensaiden kukkia
leijailee tuulessa hentona lumena.
Pian on hämärä, maailma hiillosta,
hävitys puhaltaa muistomme tiehensä.

Piirretyt elämänpiirimme rajat on
vahvoilla väreillä mielemme kehikkoon.
Ilta on hellä ja totuus on raskasta,
pian on mentävä kauaksi niin.
Kasvojen välillä avaruus kaareutuu,
aika on harha tai erehdys, oikku.
Halua, tarvitse, pyydä tai vaadi:
vain parhaansa tehdä voi jokainen.

11. Sanansaattaja

Mitä ennen oli joskus, kerran, kautta aikojen,
läpi pettymysten metsäin sama, melkein ikuinen,
nyt on mennyt, laonnut ja tuuliin karistautunut,
puristunut tyhjiin, rauennut ja mennyt menojaan.

Lähemmäksi salaisuutta, lähemmäksi totuutta,
lähemmäksi maailmalta salattua sydäntä
luulin tekeväni matkaa avainnippu kädessäni,
väärät oli avaimet ja portti toisaalla.

Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa,
etsiminen, kaipaus saa ravinnoksi riittää.
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään,
kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään.

Tasangolla jollain, ajatuksin hedelmättömin
pinnistelen raunioilla, vettä jos vain löytäisin,
hengen, jonka tiedän, luotan yhä jossain elävän,
kangastuksen edes, jonka luokse turvaan paeta.

Ihoon oli kirjoitettu näkymätön Raamattu,
lukea en osaa enkä tulkita sen merkintöjä.
Joku ehkä kulkenut on loppuun polun toivion,
risteyksiin ripotellut laulut, jotka totta on.

12. Valoa nopeammat koneet

kylmä kuin metalli, tyhjä kuin sydän
minä olen matkalla takaisin pimeään
kylmä kuin metalli, tyhjä kuin sydän
ei sitä vielä nää, ei sitä vielä nää

maaliskuun aurinko, älä meitä hylkää
kun päivä pitenee niin vähäksi aikaa
tuulessa pakkaslumi leikkii, vaikka pian sulaa
ei sitä vielä nää, ei sitä vielä nää

ja ennen kuin aurinko jäätyy
se palaa hetken kuumemmin
ja ennekuin silmämme sulkeutuu
mitä kaikkea ne vielä näkevät

kuuma kuin metalli, täysi kuin sydän
minä olen matkalla takaisin valoon
kuuma kuin metalli, täysi kuin sydän
ei sitä vielä nää, ei sitä vielä nää

joskus
yltää tuo valo tännekin
ja minä muistan paikkoja
joissa en ole käynyt

© A. W. Yrjänä