1. Rakkaudessa ja solassa

Ja kevät tulee taas
sinä sisälläsi painavaa taakkaa kannat
et ympärillesi näe
kuinka korkeat mäellä nousee puut
ja kaikki valoa hengittää
olet lanka tumma loimessa kirkkauden

Rakkaudessa niinkuin sodassa
kaikki keinot käy, niin sanotaan
eikä sydän väsy eikä laske uhrejaan

Rakkaudessa niinkuin sodassa
vyöryy esiin toinen maailma
jossa mitkään säännöt eivät meitä kahlitse

Kuinka surullinen
olet jossain siellä sisälläsi
näen jo kaukaa sen
sinun luoksesi pitkää matkaa teen
enkä aio tyytyä puolikkaaseen
minä tahdon tuntea sinut
valon ja varjon ja kirkkauden

Voimat loputtomat on
silloin kun ne tarvitaan
aallot, tyrskyt, mainingit
eivät niitä uuvuta
voimat loputtomat on
silloin kun ne vaaditaan
myrskyt, viimat, puhurit
eivät matkaa lopeta

2. Hyperborea

On maailma kaunis ja hyvä
sen tunnusmerkki: sydämellä sinetti
ympyrä ja viisi haavaa

Sinun silmäsi on järvi pohjaton
ja siellä uivat kalat tietää
koko salaisuudet suuren kaikkeuden

Vartija, oi vartija, kynnykseni vartija
avaa ovi, viito suunta, loput jätä minulle
vartija, oi vartija, hulluuteni vartija
avaa ovi, viito suunta, loput jätä minulle

Kyyn selkään lähden matkaan
yön selkään epäselvään
takkuiseen suureen maisemaan

Joka viimein sisälläni aukeaa
ja vaikka elo unta lie, se totta on
vaikka taivas putoaa

Kävele, kävele, kävele
kirjoita, kirjoita, kirjoita
(hoc est corpus meum)

3. Laavaa

Meren syvän pinnan alla
jokin kuuma virta liikahtaa
päästää käärmeet, madot irti
ja myrskyn suuren nousemaan saa

Nyt on aallot suuren suuret
meri kallioihin kirjoittaa
nimiä niin muinaisia
että kivet hajoaa

On kuin jokin vieras kuu
ois äsken kulkenut kasvoillasi
on kuin oisin kuullut kieltä
jota mielipuolet vain ymmärtää
on kuin vaihtanut ois paikkaa
sydän rinnassaan
on kuin jokin vieras kuu
ois äsken kulkenut kasvoillasi
niin julmana

On sydän täynnä laavaa
se palaa rinnassaan
se ihon läpi polttaa
ja itkee murheitaan
on sydän pelkkää haavaa
se palaa, kiduttaa
se hehkuu ja se vaatii
se hullu laskee omiaan

Hylättyjen armeijassa
väki jäinen huutaa kostoaan
vannoo terän kylmän nimeen
itkee ilman omaa ruumistaan

Ikuisen vihan päivä pian
se meidän yllemme lankeaa
ja portit murtuu tieltä
vanhimpien vaistojen

4. Ojai

On aamu ja aurinko nousee
pilvien takaa nauraen
hän herää ja käteensä katsoo
löytää avaimen

Minä tiedän mitä minä tiedän
laakson piilossa, pensaiden takana
on maahan kaivettu kultainen sormus
seassa ruusujen

Hän odottaa noutajaa
jonka kauneutta ei kanna tämä maa
hän odottaa rakastajaa
joka siivenkärjistä sormenpäihin
unesta tehty on laulamaan

On ilta ja lintujen lauluun
katoaa rannasta lähtevä vene
sumu peittyy ja ympäröi maan
meidät on luotu vain uneksimaan

Puiden loistossa kohtalo täyttyy
kalpeat huulensa toisensa saa
siellä on maahan kaivettu sormus
maa joka unohtaa, vaikenee

Talvien iltoina suurissa tuvissa
hankien keskellä kaivataan häntä
joka ruusuna kesässä loisti
tullessa syksyn katosi pois

Naiset vanhat hiipuvin muistoin
väkevän elämän maljasta juoneet
hetken hiilenä hehkuvin sylein
miettivät mikä sen tytön vei

Hän odotti noutajaa
jonka kauneutta ei kanna tämä maa
hän odotti rakastajaa
joka siivenkärjistä sormenpäihin
silmän teristä rinnan liekkiin
unesta tehty on laulamaan

5. Kauneuden pitkä varjo

Kylmä on jo niin, päivät hupenee
viihtyvät tummat linnut pihan perällä
minä niille vien, minä niille vien
vettä mustaan betoniseen astiaan

Sielussa syksy ja mieleni tumma
kun pihassa odotan lintujen kanssa
et aukeais taivas ja astuisit alas
ja palaisit säteenä auringon

Pitkä on niin
varjo katoavan
kauneuden, joka syövyttää
tuntea voi aniharvat sen niin
kuinka se musertaa sydämen

Kovin pitkä on, kovin pitkä niin
elämä niille jotka vartoo, odottaa
kaiho huume on, aivan mahdoton
mielestään pois on sitä karistaa

Elämä kovasti pitkä on meille
odottajille ja kaipaajille
ei aurinko maata enää kierrä
ei tähdet soita ikiratojaan

Siivin luokses lentäisin vaik’ myrskyn läpi raivoavan
erämaatkin ylittäisin, uisin yli merien
jos vain sanan kutsun kuulisin, viestin saisin, vihjauksen
saisin antaa lupauksen joka kaiken kestää

6. Mestarirakenteja

Kun tahdot tuhota
kun tahdot murskata
läheltäsi kaiken kauniin
ja itkeä tuhon silmässä

Minkä palkinnon perässä
suljet kasvoihin kosmisen rakkauden

Ei ole aika profeettojen koskaan päättynyt
Ei ole ketju näkijöiden kertaakaan katkennut
jumal’ahjo, suihkulähde alkuaineiden
kaikkialla ympärillä raivoaa

Ei tieto kylmä selitä
kaikkia näitä ääniä
kun pohdit valintoja
ja mille käännät selkäsi

Mieti minkä raunioilla
tanssit verille jalkasi

Mestarirakentaja
tähtien sorvaaja
linnunsiiven mekanisti
kirjokansien luotaaja

Me ei olla varjokuvia, rakas
me ollaan se elävä kudos
jonka vuoksi maailma luotiin
ja jokainen hetki sen

7. Valles Marines

Messingistä konehevoset
alla punamustan taivaan
pystyyn kavahtaneina
selissään messinkisoturit uljaat

Niillä ei ole muistoja
kuin taisteluista, sodasta
niillä ei ole toivoa
ne on vedetty jossain käyntiin

Puut oksillaan sanoja kantaa
nauhanriekaleisiin kirjailtuja
moni niistä pesän haluaisi
siellä olis hyvä palella

Minun sielussani aina sataa
kun kuljen tätä pitkää maisemaa
metsään selkärankapuiden
yösyännä yksin samoan

Jonkin korusepän suuren
kellontekijän taivaisen
ajatuksen ilmiasuun
ovat täällä saattaneet

Shakki hautavajoaman
leveydeltä otellaan
nappuloina ihmissielut
pedot ikitarujen

Raskain jaloin siirrot marssitaan
päivä painuu Mons Olympuksen taa
moni kotiinsa haluaisi
vaan se on niin kovin kaukana

8. Teräs

Muistan valvotut yöt sillä kadulla
me olimme kaikki niin nuoria
me olimme niin kovin viisaita
toiset meistä hullunrohkeita

Mitä vielä saisimmekaan kokea
alla näiden tähtien ja minkä väristen

Ranta joen suuren kesäyönä muuttuu ihmemaaksi
mahdollista aivan kaikki taivaan alla on
aavat valtamerten kuiskii tuolla, siellä avaruus
on luotu meitä varten, kaikki hengitystään pitelee

Kesät oli loputtomat, talvet kovin tuimat
ja tuuli piti järjestystä kaiken kattona
isät teki terästä ja äidit piti kasassa
sen hauraan valopiirin jota ajateltiin kotina

Mitä vielä saisimmekaan unohtaa
alla näiden tähtien ja minkä väristen

Muistan varjot tulevan sillä kadulla
metsän siimeksessä asui jotain piruja
toiset meistä halusivat pahan tuntea
toiset eivät uskaltaneet edes rukoilla

Mitä vielä saisimmekaan kannettavaksemme
alla näiden tähtien ja minkä väristen

Taivaankansi, taivaankansi
pysy ylhäällä
pidä meidät täällä syvyydessä allasi

9. Mystiikan ontologinen sydän

Hulluruoho, jumalköynnös
teiltä kysyn loitsujanne
kallio ja kivi suuri
jalka toisen etehen

Eipä täällä muita liene
joilta neuvot oppia
puista, maista, käärmehistä
suurten salanimistä

Päivä kaunis tuulinen
Saavu tuomaan uutinen

Kylmät on kivet
veri ja taivas
veljeni huutaa
huumassa kuuta
minä tulen ja tummenen
minä tulen, ja tunnet sen
minä näen jo rautaisen
putoavan tähden

Nousee kesä ikuinen
ylle tuulenhenkien
minä muistan vielä sen
minä tunnen rakkauden
eikä laskea sitä voi
numeroilla, kaavoilla
äänet valoaalloilla
ne katoaa

Jollain unitasangolla
rämmin, nukun kalliolla
siitä voimaa imen sisään
painun kiven ytimiin

Aamussa on kirjaimia
käsissä on taito suuri
jolla koitan, jolla koitan
tähän hetkeen hukkua

Päivä nousee kulkemaan
kulkiessaan katoaa

10. Tuleen kirjoitettu

Ei, et uskonut jumalaan
kun pienenä tähysit ikkunasta
vanhan talon ikkunasta
taakse tähtien

Siellä jollain planeetalla
tähysi joku toinen
aistispektrein toisin
alla taivaan keltaisen

Vaan kun loppu häämöttää jonkin mustan kalderan takaa
sitä haluaa kotiinsa, vaikka ei muista enää missä se ois

Se on tuleen kirjoitettu
että kaikki pianon toisin
se on liekein kaiverrettu
ja maisema on geometrisesti mahdoton

On hauras hahmo ihmisen
ja särkyy kovin helposti
kuka voi sen koota
koota kokoon uudelleen

Ja kuka niitä lohduttaa
joita kukaan muista ei
jotka pudonneita kartoilta
korteista, tietueista on

On kasvosi kenties hieman liian kauniit
tiedät vartesi viestivän kaipuutaan
vaan kun mielesi tulvaportit laukee
jäätkö yksin sisääsi huojumaan

11. Tulisaarna

Se alkaa
ottaa ensin kätesi
sitten sitoo silmäsi
kuiskaa sanan korvaasi
sen sanan
jonka muistat, vaikket sitä kuullut oo
pian seinät lakoaa

Sinä olet se tuli joka sinussa palaa

Ajatukset muinaiset ne alkaa hiljaa hengittää
mielenvirta vaihtuu toiseen, säännöt toiset on
silmä katsoo itseään

12. Eksopaleoklimatologi

…tuuli jostain kaukaa
alkaa tasangoilla taas
vaeltaa liikuttaen
kuumaa hiekkaa mukanaan…

Alla vieraiden taivaiden
aamussa parvi lintujen
kohoaa liekehtivin siivin
kukaan ei niitä katsele
arvele sävyjä piikivisulkien
mittaa varjoja metaanijärvien
sitten kun olen poissa

Vielä kannan mukanani sinulta saatua huivia
vielä kannan mukanani monta vanhaa haavaa
tieto siitä etten mitään vieläkään tiedä
liikkeistä mielen ja hiekan ja tuulen
ja aineen sydämen

Virtaama on vakaa kohti napaseutuja
odotettavissa jäätä, pyörremyrskyjä
vuosituhansia vanha lasikaupunki
murenee ja hautaa alleen tekijäinsä muistonkin
rodun, joka kauan sitten jätti kotinsa
kohdatakseen kasvotusten kuilun keskellä
linnunradan ytimessä raivoavan jumalan
jonka nimi tähtijonoin kirjoitettu on

…en muista menneisyyttä
en kaipaa tulevaa
janoan tätä hetkeä
sen hehkua kauheaa…

Kissa nimeltä Schrödinger
elossa tavallaan, tavallaan ei
tallenne viimeinen tämä ehkä
pian aika on laatikko avata
maailmat loppuvat aina niin
varkain ja huomaamattomasti
päättyvät aika ja avaruus

Oi suuri pyörre, kuilu aikakausien
olet ajan syöjä, luoja ainevuoksien
olet uhriveitsi janoinen ja kiihko supernovan
metaversumien laulu yllä sielun ikuisen

© A. W. Yrjänä