1. Päänsärkijä

Meille on laulettu tuhansin lausein
kauniita asioita, kauniita asioita
lemmenlupauksia, kuisketta kaihon,
pyydetty lipevin kielin ja anoen
tanssimaan sielumme pohjalla
väärien profeettojen seireenilaulun tahtiin

maailman kudetta eestaas uiden
langaksi siihen tahtoisimme
eksyneet, pienet, tahtonsa myyneet,
vähäänsä tyytyvät kuluttajapiruparat
osinkolaivueen paraatilippujen
värien loistossa sokeina itkemme
kädessä ei edes puulusikkaa

tahdon elää, tahdon kuolla
niin kuin olisi paikka tuolla
hämärätaipaleen takana tuolla
tähtien välissä, mahdoton saavuttaa

mikä alkemistien paja on siellä
missä tyhjyys muutetaan
jokaisen unissa haaveilemaksi
täydeksi elämäksi auringon loistossa
kasvojen edessä, hyväntahtoisen
kaikkivallan, joka ei lyö, joka ei herjaa
paimen kaitsee kultaista karjaa
niityillä joilla ei varjoja näy

rakkaat ystävät, meitä on kusetettu
ja ahdistukseemme otamme lääkkeet
niitä on kaikkia laatuja riittämiin
takaamaan tytöt ja pojat niin hyödylliset
tuotantovälineiden kannalta
joissa ei muuta outoa lienekään
kuin että kukaan ei elä ja potki
kun hampaita vedetään suusta ulos

minä tulen hulluksi näistä sanoista

2. Pohjoista leveyttä

On ilta, päivä on tänään
ja paikka on pohjoista leveyttä
näyt ei riitä, enneunet
kertoo mitä tahdommekin
suurin elein, suurin sanoin
rakennettu suuri maailma
kiiltelee ja meluaa
ei siellä ole ketään kotona

tahdotko pois
tahdotko mielesi
omana pitää

kadut kultapäällysteiset
hoippuu lasipalatseihin
juhlat jatkuu ikuisuuteen
elämä hieman lyhyempi on
yksin talon pimeydessä
istuu valtaistuimellaan
lapsi silmin lasittunein
itkee sähkön valtamereen

mitä teenkin, miksi teenkin
mitä teenkin piru tietää
sietää vuottaa, siihen luottaa
että tulen tuttavaksi

3. Veitsenterä

Poika kulkee veitsenterää
tyhjä ilme kasvoillaan
hän kantaa miehen taakkaa
väsynyttä, typerää
tyttö huutaa perään
vaan kuka naisen puhetta kuuntelisi
pilvet yötä peittää
jättää pienen huoneen hämärään

minä muistan kuvat
minä muistan sanat
minä muistan kun yössä suudeltiin
ja muistan kaiut
ihmisten äänet
minä muistan suuren pienuuteni

ja katson suoraan aurinkoon
se pimeydessä hehkuu
ja tunteet jäätyneinä
katson kuiluun sisälläni
ei porttia, ei ikkunaa
ei siihen paikkaan kulkua
ei sinne vielä nää
vaik’ eletty on puoli elämää

tyttö kulkee veitsenterää
ilme kasvoilla vaihtuen
taivas niin musta
sydän pysähtynyt melkein
käsin kylmin, silmät kiinni
etsii toista viereltään
mikä yössä kimmeltää
ei ole pelkkää unta

4. Minne paha haudattiin

Sorahtaa laulu ja pakenee täältä
sen itkun kuulen
viiman meren aavain sanoiks muuttaneen
kirkot, temppelit sille rakensin,
petin, kärsin, valhein itseltäni suojelin.

oikeinko rakastin
vai kuten lauluissa
korvaten herkkyyttä
voimalla, tahdolla

hiljaisuutta kieleksi luulin,
kaiken kuulin muka aina
ihan sanomattakin.
etsin suuntaa suunnatonta
ikuisuuden meren rantaan
hiekan päälle talon rakensin

minne paha haudattiin
sinne minut haudatkaa.

älä mene - nyt kun se tuntuu
pahemmalta - kuin kuolla kesken
painajaisen - jossa ei oo
mitään hyvää - tehnyt kellekään.

nyt taivas hehkuu tulta hautoen, raskas vesi loiskii
syvänteiden päällä pronssinen
ilma tuoksuin syksyn aavistaa
pääskyn lento muistaa talven tuulet paeten:

elämän henkäyksen takana aukeaa
loputon pelko, se laulajaa ajaa

5. Isohaara

Korvissa soi hiljaisuuden laulu
kova rakastaja
rautaveneen peräpuuta
murhemieli miesi halaa
kaadetussa metsässä
vain yksinäinen korpinraato
joenpolven mutkan takaa
vene lipuu, tuhto palaa

kaupunkiko tässä oli
vaiko hullun haavekuva
oikeasta elämästä
merkitysten perijästä
isät, äidit, veljet, siskot
manan mailla koko sakki
itkuvirren ääniin huutaa
sieluparkaa palaamaan

siis pannaan käsi käteen
sormet sormien lomahan
itketään ja lauletaan
ärjytään ja rähinöidään
alennusajan olentoja rivoja

paloi talo, meni maat,
ja veri kaikkos poskipäiltä
vale astui rinnan ahjoon
messun luki, sahdin joi
perkeleitä hornan kulki
väentorin tungoksessa
myytävänä kaikki
koko elämä ja iäisyys

6. Revontulten repijä

Tähän kuulee meren
se on nälkäinen kuin eläin
levoton ja elävä, tie kaikkialle.
tähän kuulee meren,
rannan talon tuntumassa,
rakkaudesta kaukana
päivät pitkiä kuin yöt

satanut jo monta päivää
raskasta ja kylmää, tasaista,
satanut kuin meren suojaan
kaikki vesi tahtoisi palata
pian valo värisee ja sammuu,
puhe päässä taukoaa
muistan kaiken tapahtuneen
kuin jonkun toisen tarinaa.

anna minulle mitä tarvitsen
anna minulle, ota kipu pois,
anna minulle mitä tarvitsen
anna unta näkijän
talo tuultenmurtajan,
revontulten repijän
ja taivaista-alasastujan.

pää on raskas kantaa
kädet puutuneet.
raskaampi vain hellyys
jota ei voi selittää.
ei aika mene helminauhaan
hyvin hetkin hyväiltävään,
se kuiluun mustaan pisaroi
ja maahan imeytyy
aallot seuraa aaltoja,
ja rakkaus hautoo uniaan
tähän kuulee meren vielä
rannan hiekkaa hiovan
kuin hampaita tai veistä
hulluutensa suojassa
sadepeiton vihreässä kauheudessa

7. Minun sydämeni on särkynyt

Kuule kuinka se sanoo
jätä lapsenkasvosi tähän
paina kätesi multaan
jää odottamaan valon nousua

murhe tässä kuin köyhyys
kuin lupaus autiomaan
kangastusten kalkki
eikä kipu mene pois

kirjoita se hiekkaan - hiekka pitää sanansa
kirjoita se virtaan - vesi matkaa kotiinsa
kirjoita se ilmaan - linnut nousevat siivilleen
kirjoita se muistoihin - ne haarautuu kuin tie

katso missä on viisaus
joka rakensi kaupungit
kirjoitti kirjastot
täyteen yksinäisyyttä

kun erämaan tuuli
nuolee jokesi uomaa
ja mahtavat lauseet
kuivuu kitalakeen kii

kirjoita se valoon - valo matkaa tyhjyyteen
kirjoita se iltaan - ilta yöhön laskeutuu
kirjoita se pelkoon - pelko kavahtaa itseään
kirjoita se sanoihin - sanat muuttuu toisikseen

kun muistosi ei enää satuta ketään
silloin särkyy sydämeni
kun muistosi ei enää satuta ketään
minun sydämeni kulkee
yli rauhattoman maan
minun sydämeni hajoaa
tuulen kanssa kulkemaan

8. Post mortem

Käy tuuli yli luhistuneen vuoteen
linnut tytön nukkuvan silmistä tappelee
pohjoinen, etelä vaihtaa paikkaa
itken maailmankaikkeuden pohjalla

viisaus rehottaa tuolilla ja tuomitsee
rakkaus makaa tunkiolla naamaa saastaa auraten
mädäten haaveisiinsa turhuuksia kosiviin
juhlien voittoa pahasta

ja huokauksista rakennetut laivat
kääntää kylkeään

vuodet kuluu, virheistä ei opi kasvojaan
aika mataa nopeaa on unohdus, se vaan

sielu on tehtävä, ei esine
näinhän me sovittiin
ja unet kartta kohti loputonta jokea
missä sanat on voimia
ja silmät vielä majakat
piripintaan kaadettu aurinko

minun salainen nimeni on kadotus
unohtunut elämä, poisheitetty
jalka voitokkaana päällä niskani
vaikka korisen vielä hiljaa
ja turhuuksista rakennetut laivat
uppoavat satamaan

9. Lihan syvyyksiin

Pelko tanssii hymyn laidalla
iho luiden kaunistuksena,
valkeassa pinnassasi suonet kuohuu, salamoi
valo pyhin sotajoukoin
hiipii ihmeen ääriviivaa
avaruuden kalvon alla
kirkonkello huminoi

toinen tahtoo jatkuvuutta
toinen hetken kestävän
toinen ottaa vaatteet pois
ja toinen riisuutuu.

toinen kasvaa hellyydestä
toinen käärmevyyhden alla;
hiillos kytee kumpaisenkin
häpyluiden holvissa.

tässä kuoro laulaa ajasta
kun pyhää maata vallattiin,
tässä kuoro laulaa:
ei se ennne ollut näin,
oltiin vain ihmisiä
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen.

Hiki hioo kasvoluita
hampaat välkkyy, huuto raikaa
vettyneillä ohimoilla kaaret sädekehien.
minä tunnen pienuuteni
kannustavan julmuuteen
kannattelemana taakan
rajattoman armottomuuden

tässä kuoro laulaa ajasta
kun pyhää maata hävittiin
tässä kuoro laulaa ajasta

pian loppu julma
kuten täällä sopii odottaa
nousee, voittaa jumaluuden
jota kokeiltiin
joka tahtoo rakkautta
mieli täynnä pelkkää vihaa
herää ludelavitsalta
nyrkki kauhoo kylmää lihaa

10. Silmien takana

Virtaa joki yli nukahtaneen maan
virtaa, laulaa jäätynyttä lauluaan
ja kaislat huojuu talven aurinkoon
sielut täällä eläneitten huokaa kuutamoon

tunnen tien, se on kuin tuttu unista
jota kulkee, eikä sitä tietä kukaan tunnista
raivo ääneen kahlittuna tilaisuutta odottaa
pakahtunut kello muinoin murtunut

silmien takana on kaukana kuin kaukaisin satama
silmien takana on kaukana kuin pilvien takana
silmien takana on kaukana kuin kuu

ei mitään ikävämpää näillä rantatörmillä
kuin yksinäiset väittelyni kanssa hulluuden
ja vuodet melun, kiihkon, kurjuuden
ihmisten hahmot puusta leikatut

mistä kaikki sanat tulevat
hetkestä hetkeen niin kuin lähde loputon
kaikki palaa alkuunsa ja selitykset jää
käärme kohmeen kangistama jäytää häntäänsä

katkeaa minuus kuiva oksa, lehdetön
näkee unta elämästään, kävelee ja kävelee
kellot uinuu iltaan, ranta haipuu, puista pakenee
vapauden lintu tunteeton

11. Tuulilukko

Rantaan rajattomuuden
ajan hyöky tyrskii
laitaan tähtilaivojen
valon vuoksi hankautuu

vedän kultaista verkkoa merellä
usvan polkua metsässä kuljen
hyvä maa allani huokuu
leppeässä tuulenvuossa

olisinpa oikea ihminen
olisinpa elävä
olisinpa todellinen
kivun riimut iholla
olisinpa hetken kerran
elonmatkan keston verran
viiman viedä, virran kastaa
käden kovan hyväellä

railoihin tähdenvälien
ui parvet komeettain
kuiluihin painovoiman
planeetat putoaa

kavahdanko suurta tammea
suden nälkää lumessa
halkaistua valtatietä
rikkinäiseen kaupunkiin

© A. W. Yrjänä