1. Kreetan härkä

[instrumentaali]

2. Kansantalouden saavutusten näyttely

käärmeenmuna - he sanoivat, käyrät kääntyy laskuun
ei suunnattomaan taskuun mahdu enää yhtäkään
ne verkot heiluu reikäisinä kuivumassa liasta
kun saalis liian valtava sai järven kuivumaan

kuningas on kuollut eläköön se sattuma
lastut kiitää lainehilla täynnä riemua
ei venettä ei puuta, pelkkä suuri vapaus
ja merenrannan tuntumassa tyly paljastus

jokainen on pelastettu, jokainen on täytetty
sokaisevaan ilmiasuun omaisuudet käytetty
käy jonoon veli, jok'ikinen saa täältä täyden särpimen
voi, loppuiko se nyt jo, anteeks' suo ja kuole pois

kohtalona perinnön on kirjastona roihuta
kun lukutaidottomat säikkyy ensipakkasta
ja tuki kanssaihmisten on hyöty täysin ilmainen
vaan mitenpä käy lempeyslainan palautuksessa

lukoin turvattuihin maihin
kansat kaikkivaltiaat
jättäkää, oi jättäkää ne
rauhaan kaatopaikoillaan

3. Ei koskaan

rakkaus kovettuu ennen pitkää
joukoksi tyhjiä sanoja
rakkaus haalenee iltapäivään
tulee täyteen pieniä reikiä
rakkaus kävelee kaupan takaa
täydet muovipussit kourissaan
rakkaus raahaa imuria
yli kuluneitten kynnysten

minä katson syvään kuiluun
toiveiden jakojäännöksiin
nahkoihin muistojen hallin seinällä
joskus muistan tietäväni
että elämään keksitty on tuhat lääkettä

ei koskaan, ei koskaan
ei milloinkaan koskaan
ei saa - mitään tekemättömäksi saa

maiden yllä leijuu sumu
mustahaukka lentää sisällä sen
valo iskee pilareina
penkereisiin tuhannen värisiin
kaukaisuuden kainalossa
yksinäinen vuori kohoaa
sen rinteillä matkalainen
jää hetkeksi lepäämään

minä katson vuoren seinään
toiveiden toiseen potenssiin
eläimiin vuoripuron äärellä

ne kuulee kun kutsun, ne saapuu kun huudan

4. Iliman pielet

sanojen tehtävä välillämme
on piirtää vaikean maaston karttaa
voidella hetkien kruunupäät
lähettää roistot hirteen
sanojen varjot, pitkät ja väärät
ulottuu aikojen juurakoihin
niiden labyrinteissä hirviöt
heristää raskaita niskojaan

ja itse olemme ilmaa
jälkiä haamujen välillä
siltoja varjojen kulkea
yli lyijymerien
ja itse olemme kipinöitä
virvatulten nuotiolla
täynnä pieniä huokauksia
naulankärjillä tanssien

iliman pielet, tulen loimot
veden pärskyt, laavat maan
alkuaineet, tekopaineet
aavat maineen, laineet, vaivat
aivan uudet merkit saivat
laulaen kun uuteen uneen
lähti unen sotilaat
kauhistuen toisiaan

sanojen kantama välillämme
on miinoittama harhojen
ovet johtaa toisiin oviin
peilit siintää peilejä

ja mitä itse olemme
ja tahdomme ja luulemme
on varjo kaiken opetellun
muistetun ja unohdetun
ja mitä itse olemme
on mitattuna sekunneissa
hulluutemme harjalla
hiekkakumpu tasainen

5. Ohjelmasiirtoketjun mittaustauko

[Instrumentaali]

6. Pelon enkeli

minä kuljen meren rantaan
muistaakseni pimeän
josta kerran kaikki alkoi
johon varjot nukahtaa
tuossa elonkehto keinuu
ikuisena, vahvana
kaiken tekemättä jääneen
haamut sinne halajaa

minun nimeni on hiekkaa
jota tuuli puhaltaa
kaikki muistot ehkä unta
teillä pelon enkelten

7. Loputtomasti samaa

tyttö tyhjässä kirkossa
katsoo palavaa ikkunaa
sydämessä mustaa jäätä
silmässä kuiva kyynel
eikä yksikään enkeli
tule koskaan lohduttamaan
eikä löydy pyhää sanaa
kertomaan

alttarimaalaus alastonna pysytelköön raameissaan
kun kylmä viima kaikkialta hankaa seinää vihassaan

jos mikään ei muutu
kaikki vain jatkuu
loputtomasti samaa

kuvun alle eksyneenä
lepattelee lintu
ajatus lyö kasvoihin
kuin tahtoen herättää
riisukaa pois salaisuudet
häpeänne yltä
en enää hae täältä mitään
haluan vain levätä

8. Ilmestyskirjanpitäjä

nyt ulkona sataa niinkuin ennenkin pois pyyhkien
ja suustani loukkauksia tasaisena virtana
sisälläni vanhuus niinkuin kuiva oksa lehdetön
ja jokainen aamu valju, turta puhkottu silmä

sanot:
valitettavasti en voi pelastaa sinua itseltäsi

menkää pois - teidän naurunne on hyeenan naurua
menkää pois - teidän huulenne on verestä mustat

9. Kylmänmarja

kuunteletko kuinka huokaa kallioiset allasi
henkäyksesi sinisenä railoja kun kulkee
kuunteletko väsyneenä tuntureiden parkua
rukous kun ei auta, uhri vihaa lepytä
tule sinne missä mieli pakenee

taas - sinä lievität kipuni
taas - sinä pyhität leponi
taas - sinä kuulet itkuni
taas - sinä kannat kaiken
jäätyneessä helmassasi

katseletko huvitellen repaleista joukkoa
silmissäsi tuskin vielä kapaloista noussutta
katseletko piilostasi maailmoiden sylistä
silmiämme sokeoita, sormiemme hamuntaa
sinun nimesi on jokainen kieltänyt

tuleppa kylymänmarja
tuleppa kylymänmarja
tuleppa kylymänmarja
tuleppa pakkasmarja
tuleppa tuonenmarja
tuleppa tuonenmarja
tuleppa tuonenmarja
tuleppa lemmonmarja

10. Baikonur

katson tätä jumalanhylkäämää ratapihaa taas
ruoho häilyy ruskeana kiskojen välissä
istun suojaan penkille kun tuulen hampaat puraisee
aseman hormit jäähtyy pikkulintujen kodiksi

kerran laivat seilaa kohti tähtiä
kerran räjäytetään suuri käytävä
kerran sulatetaan aurat miekoiksi
kerran tyhmyritkin kelpaa jumalan kynäniekoiksi

minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään
mahtavia suunnitelmia suuriin valloitusretkiin
en etsi sovitusta, enkä kaipaa kunniaa
minä olen unohtanut miltä tuntuu rakastaa

11. Negatiivinen alkusoitto

[Instrumentaali]

1. Jatkuu niinkuin sade

jos meillä ei ole tarinaa
näemme vain tämän huoneen
jos meillä ei ole tarinaa
kaikki virtaa tiehensä:

ja eräänä aamuna
kukaan ei rakasta mitään
ei kuule puhetta tuulten
puiden haikeaa kuisketta

meidät huijattiin leikkiin
jossa voi vain hävitä

ja elämä jatkuu, loputtomasti
elämä jatkuu niinkuin sade
liian suuri loppuakseen
liian raskas jatkaakseen

jos meillä ei ole uskoa
joka nostaisi suureen työhön
niiden ihmeiden puolesta
joihin hulluuksissaan uskoo

- eräänä aamuna
ei kaipaa mitään
ei katsele kirkkautta
ei tunnusta ihmisen kasvoja

2. Tuonen lintu

keltaisena aamuna
tämän kaltaisena aamuna
kun huoneeni on kuollut
ikkuna sokea silmä vain
juuri ylle asetellut
vaatteet kovin väsyneet
ja kynä tylsä, lyhyt
käden jälki hataraa

niin usein petin itseni
liian monesti kaikki muut
liian usein pidin elämää
halpana syntymälahjana

nyt lumi peittää tienoon
tuonen lintu vaappuu virtaan
kylä hiljaa murenee
ympärillä kirkkomaan

tuuli tunkee käytävillä
takin läpi iholle
se nojaa päänsä voimattoman
voimaa etsien
kuivat lehdet, lukematta jääneet
alla rapisee
kun kuljen läpi tyhjyyteni
tyhjän kaupungin

kirjaimet niin sekaisin
että luulevat itseään sanoiksi
vain sen vuoksi ovat
vieretysten laulussa

3. Luuhamara

tuuli kulkee maita
kylmät sateet helmoissaan
katse (niinkuin vanhan miehen)
lakaisee maisemaa
ajatus onnesta
saalis nylkemätön
turhaan kouristelee
seinäkoukussa

kuin kehyksistään
irrotettu maalaus
tai kesken syntymäänsä
kuollut vapaus
ei riko aikaa virta
aavehiukkasten
sen tyhjä autius
hyväksyy

4. Tämän runon tahtoisin unohtaa

nousee valo taivaanrantaan
kuin laulu suloinen
ja maailman mustat hampaat
ovat muistoa ja unta

pakkomielteen kudosta
kaikki sanat jotka lausuin
kunpa olisi ollut
käärmeenkieli pirunnyrkissä

hei, hei hei
tämän runon tahtoisin unohtaa

jokin vihan olento
raskain kuluin yli herkän maan
enemmän kuin koskaan olen
enemmän kuin tahtoisin

tuuli vakavana huokaa
tasangoilla kuutamo
vihmoo lainattua kultaa
veden tinapaperiin

5. Kultaiset portaat

ne oli meitä varten tehty aivan varmasti
ne portaat tyhjyyteen, joita ahnaasti kapusimme
pääsimme korkeuksiin sanoin lausumattomiin
katsoimme kuiluihin, joita kuolevaiset ei näe

patsaat matkaa kylmää tietä
auringonlaskun kunniaan
liput heidän käsissään
on kangistuneet tuuleen
moni vaunu kultainen
kuollut kuljettajanaan
mataa viime säteen
jähmettämään maisemaan

paholainen hymyilee, hänkin rakastaa kaltaistaan
ajan ruhtinas voitelee suureen mielisuosioon
ei kello pysähdy vaikka kantajan aika jättää
ei hymy hyydy, se kasvoille halvaantunut on

6. Meidän syntimme

laulu on paikka, jossa suru etsii avaimia
pölyttyneen pitkän mustan takin taskuista
laulu on paikka, jossa haudattuna kukkapenkkiin
löytyy nippu kultaisia lapsenhiuksia
laulu on matka uuteen valoon, missä tuuli leikkii
kauan sitten pudonneilla haavanlehdillä
laulu on tukahtunut itku onnen tiellä
joka väittää ettei kaikki ole menetettyä

anna meille
meidän syntimme anteeksi
anna meille
meidän jokapäiväinen kykymme suruun
sillä emme tiedä erheittemme kantomatkaa

laulu on kaikki nämä sanat välillämme
kulkematon pitkä tie, päivä kohoamaton
laulu, välittömän tyydytyksen ansa
paholaisen suurin työ - ettei häntä oo
ja meri kiehuu, horisontti matala
kuin esirippu joka turhaan kaipaa repeämistään
kun laulu kulkee kaikki valheet kantaen
ja tietää etten niitä näe, ne hetken lämmittää

turhuutta vain on ihoon raapustetut pyhät luvutkin
turhuutta vain jokainen tyhjä aika, katkeroitunut

7. Myrskyn ratsut

olisitko ihmeellinen laulu onnen sävellajissa
tai viljapelto auringonkajossa kultainen
äärimmäinen haaste minun väsyneelle mielelleni
siellä missä tähdet piirtää pääsi ylle korkeinta kruunua
- niin olet minusta kaukana

kun päivä nousee
lepää myrskyn ratsut riennostaan
ne hengittävät
odottaen yötään ja uutta elämää

talven peittoon hautautuneet maani yötä odottaa
näitä mietin keskenäni osaamatta lopettaa
rikkinäiset ajatukset puheista vain pahenee
kaukaa niinkuin veden alta kuulen pelon äänen
- niin olen sinusta kaukana

8. Karsikkopuu

piirrän paperille kasvot
jotta en olisi aivan yksin
uuden syntymän hetkellä
vieraan talon kylmyydessä
piirrän merkkejä käsiini
jotta paremmin muistaisin
vuodet jotka kuolleen tavoin
tahdoin kaiken itselleni

lasken käteni laidan yli
mustaan virtaavaan veteen
on juuri se hetki
jolloin huomaa olevansa
mutta avaruus ei hymyile
tähtien valo vanhentunutta
ihmiselämä rakennettu
toisen elämän raunioille

kaupungin laidalla, karsikkopuussa
laulaa vainottu kirjava lintu
laulaa laulua surullisempaa
laulua iäksi rikkoutunutta

olen lintu ontoin luin
ja siivin monenkirjavin
kynsissäni puristaen nauhaa
käsinkirjailtua
korkealla ylläni
siiveniskun tuollapuolen
lentää lintu suurin
lintu kultasulkaisin

9. Olkoon täysi sinun maljasi

tuli kevät, neitonen
verhottuna vihreään vaippaan
tuli, antoi hulluille voimaa
kupeiden tulta heikoille

tuli kesä, kuningatar
tulikruunu hiuksissaan
tuli, antoi miehille sanat
naisille väkevän viisauden

tuli syksy, tietäjätär
mesiviini huulillaan
antoi lapsille hämärän leikit
vanhemmille uniaan

tuli talvi, valkovanhus
silmät jäätä sähisten
tuli, valoi lunta luihin
rinnan päälle riitettä

ne sanoo ja sanoo ja sanoo
olkoon täysi sinun maljasi

10. Suurta yötä päin

sanat pyhän eläimiä
hiestä märkänä kun kosken
kasvoihisi sydän kuuma
verenraskaaan
perille en ymmärtänyt
koskaan osaavani
vaikka tunsin tien niin hyvin
osannut en kulkea

kuka meistä taitaa kipeästi kaaduttuaan nauraa
löytäessään maasta kiven taivassyntyisen

laske pääsi rauhaansa
lepää hetki lennostasi
anna maailman mennä tietään
aina suurta yötä päin

sinulla on hulluutesi
hulluuksiini sopivat
kulmillasi elo juhlii
himon koski kuohuaa
silmissäni vahvuutesi
huuhtoo kiven ihoksi
kuin tuuli pilvipaimenena
käsi ottein pitävin

aarre piilee siellä tiedän, missä kerran makasimme
tietämättä onneamme, tuntematta kotia

11. Tähdet sylissään

elämä on joenuoma leveämpi kaikkea
mitä voimme vajavaisin sanoinemme mainita
vesiensä paljous virtaa ruumiittemme läpi aina
sama kaipuu kantaa yli vuotten luoteiden

kokemuksin kirjoitetaan
kasvoihin sen tarinaa
kukoistuksen, voipumuksen
merkit äidinkielenään

ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen

elämä on elettävä siellä missä syntyy:
maailmassa ainoassa joka on tai tulee
taivas sama päiväin yllä nauravien, itkeväin
näkymätön aavehahmo heijastuen virtaan

jokea on elämämme
virrankulku vaihtuva
jatkuen kun uppoamme
haamujemme joukkoon

© A. W. Yrjänä