1. Mikään ei vie sitä pois

armon aikaan veden vaiheilla
unohdettu tulee luo
aamun mailla taloissa sikiää
sietämätön kaipaus
mikään ei vie sitä pois
mikään ei vie sitä pois
ilmaa kourin tunnoin puutunein
itseäni pilkkaan niin
sanoin puhun
kirjoituksin koetan elämää ohjata
mikään ei vie sitä pois
mikään ei vie sitä pois
ystäväni siivekkäät vallat
hopeaa hartialla
kultaa kulmilla harhaolennot
pilkkaa näkijää

tämä tapahtuu täällä
ei muualla missään
ja täällä on kaikkialla
ei kaukana viljavainioista
missä taivas ja maa
ovat häävuotellaan

2. Sametinpehmeä

ei sametinpehmeä mies
ei sametin
ole sinun rakastettusi
ole sinun osasi täällä
kaikuja kaikki äänesi
muistoja ja unia kuvat

mutta sametinpehmeä
on kylki kuolon kolean
mutta sametinpehmeä
on kahva veitsen, aseen
ja sametinpehmeä on
silkkivaippa valkea
ja sametinpehmeät
samaelin huulet

ei sametinpehmeä mies
ei sametin
ole sinun lapsenseimesi
ole sinun kuolinvuoteesi
kättäsi pitelevä
luinen kylmä nyrkki

sotaratsut laukkaavat altasi
jumalasi sinut kieltää
kätesi puristaa pelkkää hiekkaa
mitään et vie mukaasi

3. Elokuun kruunu

eilen kruunua oksista punoin
heitin mereen, en laskenut päähäni
kirjassa kerrottiin vanhan ystävän
kuolleen kesken matkaa
nämä päivät on lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät
silti tai juuri siksi tunnen että jokin kasvaa

nyt tarinat huuhtoutuvat mereen virran mukana
se tuo syksyn lehtiä ja kevään suurta tulvaa

tämän halusitko minulle opettaa
tämänkö tahdoin nähdä
kun kävelimme pimeässä peläten
ja viluissamme aina rantaan asti
taivaalla ei kuuta näy, onhan silti tähdet
on vielä kesä mutta kohta on syksy

hei, jos unohdat kaiken
silloin tulen takaisin
otan osani
luovin elokuun virtaa

aamulla löysin hietikolta
rakastelun jäljet
nuotiopaikan ja tyhjät pullot
jotain tummaa niin kuin verta
vieläkö kauan tänne täytyy tulla jotain hakemaan
olitko se sinä vai, en taida muistaa, välittää

kun katsot molemmilla silmillä
on vain tanssi ei mitään muuta
mutta päästäksesi siihen
sinun on kuljettava loputtomat kilometrit
meren rannassa vaahto ui, linnut viistää vettä
on vielä yö mutta kohta on aamu

4. Ruoste

hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan

niin
kirjat ja paperit
ehkä myös
huonekalut ja muistot
kaikki valheet jotka tulevat elämän tielle
kaikki hyvä mikä estää näkemästä
se on ruoste

savu nuolee raunioita
tiedäthän miltä tuntuu
lämmittää käsiään
palaneiden kotien tuhkassa

hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino

se on ruoste

5. Nainen tanssii tangoa

ah, hän tanssii yli parkettilattian
hänen hameensa tummanpuhuva hulmuaa
oh, hän sekoittaa minun miehenpääni heikon
kädet alkaa huitoa ja otsa hikoaa

niin ja katso, on juhlat loppuneet
me kävelemme keskikesän kukkivaan puutarhaan
kuinka hän katsoo ja vaatien koskettaa
se tapahtuu taas vuosituhanten malliin

naisolento
haisee hielle
tahtoo itsensä
uudelleensynnyttää

sekaan auringonkukkien
syöksymme nauraen taas
yli pellon routaisen
vierivät hämärän koneet
mitä on ollut ennenkin
eikä vieläkään
lanteillasi ui
seksuaalinen arki

ei, en elättele kuvitelmia
on arjen koura kova kohtaan keltanokkia
niin, en anna tilaa persoonallesi
en luottamukseen perustuvaan ihmissuhteeseen

minun pesuaineääneni, minun voideltu muotoni
puhut hölmöille ja annat minun odottaa
mutta voi, kun tanssit yli parkettilattian
johtaa Mantovani rotumuistin orkesteria

laula sinä vaan
et tarvitse ketään
jonkun toisen korvaan
laula että tahdot

6. Turkoosi

maasta poimin
kirjokiven
katson sen väriä sirisilmin
tunnen kuinka
kivi katsoo
takaisin kivisin silmin
laulan sille
miesilaulun
laulaako minulle kivilaulun

yhtä vähän kuin lakata hengittämästä
ja jatkaa elämistä
voin minä sinua lakata pyydystämästä

tasajalkaa
tanssii kauas
samojen seutujen halki aina
vaikka luulin
että tiedät
nyt tiedän että luulit
et ole koskaan
paikassa
vaan paikka on aina sinussa

7. Kultanaamio

minä vihaan sinua
minä haluan sinua
osaan lukea nuo sanat
tuosta asennostasi
siinä valkoisella lakanalla
olet kuin nainen
mutta et halua olla nainen
etkä minun olevan mies
mustain autojen saattue sinä olet ja olet loputon
niin kuin aina kirjoissa joissa kerrotaan vain toisen versio
minä en tunnusta mitään purppuraa jota pitää kumartaa
minä en tunnusta että haluan enkä saata lähteä

olen sinun
jos tahdot niin
olen sinun
kuin sydämesi
poukkoileva, raivokas
jos tahdot
olen sinun

minä haluan sinua
haluan vihata sinua
kaksiselkäinen peto
raivoaa tasangolla yön
pian unohtuu aika ja tila
ja nahkapeitto ja syyllisyys
ja rauenneilla kasvoilla
viipyy muiston pysyvyys
rakensinko turhaan sinun varaasi ja saanko pettyä
etsin jotain kirjaa johon luottaa, jossa meidät kerrotaan
alttaritaulun sävyt jotka koetimme niin huolella vangita
haalistuu ja kärsimykseen päätyy tämäkin näytelmä

muistan unien eläimet
kuinka ne osaavat puhua
kuinka kultanaamioinen
hiipii käytävää

8. Raskas

vainajärven rannassa
on parvi muuttolintuja
mikä niitä riivaa
riivaa myöskin minua
lentävät ja kiertelevät
vanhan kirkontornin yllä
eivät osaa päättää
mennäkö jo vaiko jäädä
...alkuaineiden jaksollisesta taulukosta
valitsemme raskaimman
siihen pyrimme kemian keinoin
ja talouden keinoin ja runouden ja laulun...

raskas on päätöksen paino
raskas on kantaa avaruus
kuilujen pohjilla
tähtien parvissa
miettiä vapautta
joka pilkkaa ja pakenee
vie totuuden aina kauemmas
ja öisin unissa loistaa
kullasta lyötynä maljana

hyödyttömät haudataan
elleivät itse tajua kuolla
syksy tulee ajallaan
pian sylkee jäätä järviin
kohennat tulta kylmin käsin
vaikka kirjasi sinut pettivät
itseksesi hymyilet
kuin ymmärrystä vailla
...asuu vanhoja voimia joita on
totuttu kutsumaan pahoiksi
koska he muuttivat tyhjyyden aineeksi
mieheksi ja naiseksi he meidät...

9. Talvipäivänseisaus

lunta joka suuntaan
eikä tietä missään
minä olen palaamassa
sinne mistä lähdin
kuunhopea loistaa
valaisee kylmät taivaat
minä tähyän taivalta
koetan arvioida matkaa

lähdinkö viimein matkaan
päin tarujen pohjolaa
joka on aina kaukana
joka ei tule maanteillä vastaan
tänä vuonna käy kato
karja menee umpeen
sikiöt jäätyvät kohtuihin
ja rakkaus elämään kuolee
joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten

nyt ohi portaiden ja kaivon
läpi puistikon ja jos pakastaa
ohi tähtitorninkin
ja läpi metsän yli kallion
sinne lähteelle missä
vesi mustaa on ja sulana
siellä lepää kalpeana poika
jonka suusta valuu
lapsenhenki veteen

10. Työt ja päivät

huomiseksi luvattiin myrskyä, minä valvoin koko matkan
istuin ylhäällä ja mietin mitä siellä tekisin
aamuseitsemän, ei minään vuonna
ei viikonpäivänä, ei missään kuussa
vilja mätänee pelloille kun on ajateltava tekojaan
linnut mustina varjoina nousevat syksytaivaalle
ja vuoteessa on ruumis, se on vielä lämmin
mutta kuinka monta vuotta, kuinka monta kuukautta

yöllä kuulen kellojen soivan
tässä tyhjässä talossa
näen unta suuresta parantajasta
toivon sinun nukkuvan

sinä kesytät kylpyhuoneessa neljä mustaa lintua
ne on avuttomia, rumia, paholaisen petoja
kaikki tämä kuolema menee tekojemme edelle
kirjoittaa uudemman runouden, lausuu ääneti viimeiset sanat
ja vaikka on kevät, tuuli repii silmut puista
nauraa koivukujalla rakastetun äänellä
"olit ainoa johon luotin niin että saatoin pettyä"
nyt pidätän tätä itkua kunnes siihen tukehdun

ja maa on kevyt käydä, lumivalkoinen

11. Pilvien kuningas

tuletko sieltä
tuletko sieltä
missä yö asuu
missä tuuli pitää majaa
tuletko sieltä
tuletko sieltä
missä tähdet lymyää
missä myrsky itkee raivoaan
tuletko sieltä
tuletko sieltä
missä aurinko suuresta portista
vyöryy aamun maailmaan

"pidän kädelläni maailmoita
aikakaudet kumartavat
katselen korkealta
leikin mannerten liikkeillä
ylläni kohtalo
allani vuoret meret
elävien surukulku
kuolleiden hiljaisuus
tyhjyyttä vasten
johon me kaikki matkaamme
johon me kaikki kuulumme"

12. Aura

elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan

askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu
polkua joka puhuu

se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan
en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut

© A. W. Yrjänä