1. Pirunnyrkki

Ei aukene ei
ja tiukempaan
se puristuu
iänkaiken tiukempaan
kun koetat kipein sormin sitä raottaa

Astelevat nahkasiivet
selän taakse taiteltuina
omistajan silmin katselevat
tätä maailmaa
Paholainen vasemmalla
Piru käsipuolessaan
arvioivat työtään
hymynhäive huulillaan

Ja mieleen mahtuu
mitä mieleen mahtuu
ei koskaan
yhtään enempää

Rusentamatta
se käsi vankka
elämänpuun hedelmää
pitelee helposti
vaikka väännät
puhein, terin, atraimin

2. Sielunvihollinen

Katu viettää alla jalan, kaupungit niin suljetut
niin suljetut kuin silmät asukkaiden mielisokeiden

Niiden karkeuksia kuunneltu on hyvä tovi, ikuisuus
jos jossain on vielä kauneutta, se löydy ei ponnistelematta

Ei ole turhia päiviä, tai jos on on koko elämä
niin turhaa, ettei sitä siedä ajatella tänään

Eikä liene rangaistus jos käymme hetken yhtä matkaa
kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvät päivät valhetta sittenkään

Vihollinen sielun tietää mihin lyödä syvät haavat
jotka eivät parane kuin hitaasti, niin hitaasti
jos ollenkaan

Rajattoman reunamailla, kulkureiteillä kohtalon
silmämme samaa ikiunta katsoo salain kalvamaa

Siis nosta minut pystyyn, nosta, en itse pääse nyt
siis nosta pystyyn nostathan, vaikka katuisit myöhemmin

Käy tanssiin, käy uhmaan, ei pelko ole turhaa
on viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta

3. Melankolia

Miten vihaankaan puhetta, sanoja
vihaankaan kirjoittamista
kävelen vain kehää tyhjässä talossani
ajatukset pelkkiä houreita
toiveet kuin aamuinen seitti
koko elämänaika tuhkaa ja sumua

Rakkaudesta ruikuttajat, halusta ulvojat
kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta
omiin synkkiin linnoihinsa vallitusten taa
pelokkaammat piilee hautomaan haamujaan

Maailmako painajainen, josta ei voi herätä
elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä

Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa hauta haukkaa
ennen iltaa siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään

Tahto tuhoutua lienee eräs sielun loimilanka
toinen vallanhalu yli piirin tunnetun
taistelu on kahden sanan välin mittainen
kyllä vaiko ei - kas siinä pulma

4. Fysiikka ei kestä

Monet viettää elämäänsä murskautuen hiljaa
hei hei heleijaa, hei heleijaa hei
monet kulkee tietään tuntematta kipuaan

Minä lasken elämäni silkan typeryyden huomaan
minä katson kiittäneeni jo kyllin korkeaa

Kun jumala tulee ei fysiikka kestä

Monet katsoo maailmaa kuin tylsää pahvikuvaa
hei hei heleijaa, hei heleijaa hei
monet käsikirjoituksen lukeneensa luulevat

Minä uskon aamupäivän vielä ikuisesti jatkuvan
minä, jos kuka luotan rajattomaan kasvuun, sokeaan

Tulessa haluan katsoa maailman palavan
luojan lempilasten nähdä ikeen alle kaatuvan
tahdon tuskan tahdon vaivan, sairauksien armeijan
jotta edes hetken voisi kurjuutensa unohtaa

Siis montako laulua vielä laulat
montako kestät rakkautta
montako aamua aikaisin kohoat
katselemaan valoa

5. Palvelemaan konetta

Kummaan paikkaan itsesi karkotit
syyttä syyllisten seuduille
raskaisiin taloihin pesit
kirkuviin huoneisiin
mitä ne sinulle tekevät siellä
kuka on raapinut nimesi pois
nimesi, kasvosi, mielesi oivat
palvelemaan konetta

Kauan sitten kun lakosi kevät
(huomaamatta tuhlattu)
elämän syvä ja vehreä lehto
niin houkutteli sua...

Pyörre on hirmuinen, vahva sen voima on
kurimus, kauhuinen, voittamaton

Kylmää, niin kylmää, on aavoilla kylmää
ja kylmää on tarjolla koteihinkin
jäässä, niin jäässä, on sydämet jäässä
ja jäärailon päässä on jäärailo uus

Jos muistelet mitä se olisi: kauneus
kauneus tai sopu tai rehellisyys
kukaan ei kuuntele, kukaan ei kuule
kirouksen portit on edessäpäin

Halpojen hoitojen maailma uljas
haluaa taistosi latistaa
mielesi lipeävedellä valkaistuun
ruotuunsa joka on hautausmaa

6. Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen

Minua kylmää pelkkä ajatuskin voitosta
minua kylmää hetki jolloin tulis maaliin
näkis kaikki ajatukset oikeassa valossaan
rakkautensa vähäiseksi, tietonsa tietämättömyydeksi

Ja nytkö sen vasta näen, en ole ihmeellisempi kuin sinä
sinä jota olen aina vihannut, halveksinut ja pelännyt
me vierekkäisiin narunnokkiin ripustetut ressukat
ja sätkittyämme aikamme meidät kuoppaan heitetään

Kuoleman risteyksestä vielä kolme virstaa pohjoiseen

Kuka vaatii helppoja lauluja mielettömässä maailmassa
kun jokainen laulu on vaikea laulaa vaikka olis kaunista valhetta
kuka vaatii sanomaan mitä rinnan alla riehuu
kun rinnan kierossa maailmassa riehuu miljoona
käärmettä solmussa

Kaikki mitä teet on tehty, kaikki mitä näet on nähty
kaikki mihin kosketat on monin käsin kosketeltu
muttei sinun käsilläsi, muttei sinun silmilläsi
muttei sinun sisälläsi ennen kuin on itse tehty

7. Kyyn pimeä puoli

Joka heitti parhaan herjan pääsi kuninkaaksi houkkien
puettiin kultaan, purppuraan ja esiteltiin kaikille
illan tullen, hämärryksen ei jaksanut tuo huvittaa
siis sotkettiin luineen nahkoineen takaisin maan poveen
poloinen

Sillä kauppiaiden kaupungissa Merkurius on jumala
ailahdellen kauppaa sielut käyvimmästä hinnasta
ja toiset syövät vanhempansa, toiset syövät lapsensa
he haruspeksin neuvoin syyttelevät toisiaan

Ja me olemme aina täällä
saman ikuisen taivaan alla
katsellen kuollutta kuvaamme
iäti kalvaasta silmästä yön

Tahdotko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset

Käärmeistä palmikot, pronssia kädet, silmät niin
täynnä kauhua, pahaa
ett' jokainen joka sen katseen kohtaa muuttuu pian
omaksi kuvakseen
muinoin neuvo annettiin: ellei viisas jaksa mitään
tyhmän, ahneen hillinnäksi ei viisas oo, saa lähteä

8. Sivu paholaisen päiväkirjasta

Metallinen terä uurtaa vaon metalliseen levyyn
Pyörät jotka pyörii eivät tunne häpeää
Uni ehtyy järjestelmän reunaan telakoituneilta
Heräävätkö sondin upotessa aurinkoon
Pahuus on kuin aine jota tutkii kunnes sekoaa
Hyvyys seuraa tilan sähköjännitteitä leutona
Kasvot ovat kartta, joihin heijastettu avaruus
kaartuu kunnes paino sortuu horisontiksi

Kaipasitkaikkeakaipasitpaljonotithaitvaaditsait
Etsitlöysitenemmänhalusitjanositsyvempäävirtaa

Älä koske kun et tiedä, suunta vaiko tilavuus
Valominuuteissa mitattava kylmä etäisyys
Täältä sinne missä joukot taivaalliset leiriytyy
Vuosituhansissa laskettuna maasta päin
(Käynnistäkää moottorit)

Kerran muistan tietäneeni kaiken ikuisuudesta
Kerran osanneeni kaiken taivaanmekaniikasta
Pelkäsinkö liikaa sitä ääntä joka komentaa
Unohdinko liikaa siitä mitä valta velvoittaa
Joukkomme on väsyneet ja voitto kaukana
Me haluamme aineen ikuisesti jatkavan
Laajentumisliikehdintää kunnes pimeys vallitsee
Vihollinen lisäentropiaan kajoaa

He kiroavat nimen sen vaikka olen itse aine

9. Nahkasiipi

Tahdot tietää totuuden - kaltaisesi ole en
olet heikko ihminen juurta heikon siemenen

Kun synkkä aamu nousee ylle vieraan kaupungin
tunnustat: on rohkeutensa löydettävä kuitenkin

Tämä sairas uni, sen tarinoissa
on elämämme kerrottu
meidän joille ei mikään riitä,
ei viha, ei rakkaus rikottu:

Mene pois, mene pois, mene pois mene pois

Vuodet mustaa käytävää, raahattuina käsistä
hiljaisimpaan kammioon, jossa seinät katsoo pois

Kun myrsky pyhiinvaelluksen tiellä yllättää, me sorrumme
ja tyhjään tuuleen parkuu maa kun saapuu kaunein enkeli

10. Ensimmäinen saattaja

Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaan
seinänvierustalle jäämme varjoon lepäämään
matka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältä
kuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan

Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviä
jolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänä
välissä on myrskyävät meret, vuoret aaltojen
vaahtopärskeet, kangastukset, hetket hulluuden

Moni syöksyi kohtaloonsa
moni seisoviltaan sortui
moni väsyi, luovutti
ne jatkoi jotka kesti

Jos sattumaa on kaikki monin mutkineen
jos kulkueemme houkan houre on
ei siinä syytä jäädä oottaan eteiseen
vaan aihe kunnon kilpataistelon

Iltapäivän auringossa vuoret siintää hopeaa
laaksot kultaa kimaltaa ja joki helisee
vaipuu kevyt kätesi ja muisti vaeltaa
yli kaiken annetun, palasi hurjaa maailmaa

11. Hautalinnut

Muistatko kuten minä
vai muistatko toisin:
kuolleiden koivujen puisto
peilit tyhjissä huoneissa

Tunsitko kuten minä
vai tunsitko toisin:
luhistuneen patsaan
anova katse taivaalle

Näitkö sen kuin minä
vai näitkö toisin aivan:
vaeltavat linnut
jotka nukkuu taivaalla

Uskoitko kuin minä
itseesi uskoitko:
vartalon verhottuun kaareen
silmän syvyyteen

Olitko siellä kanssani
olinko sittenkin yksin:
kolean keskipäivän kujat
harmaaksi kalkitut

Oliko samaa sinun pelkosi
vai jotain outoa, omaasi:
sotilaitten askeleet
huudot, kirveltävä savu

Ja ikkunassa hahmo
ehkä sinun hahmosi:
kääntymässä pois
kenties kieltäen kaiken

Kuuntelitko ne huudot
vai suljitko korvasi
yö kun kuljetti pois
kaiken väen kuin omakseen

Haistoitko kummat kukat
vai olitko turtunut
ammuttu vanha Aleksei
tuoliinsa köytetty

Loputtomat torit, kuljitko
samoin risaisin kengin
tyhjät aukiot, märät
roikkuvat julisteet

Oliko sylini lämmin
vai viluasiko värisit
vanhan plataanin varjo
kirje kadonneelta veljeltä

Ja leivän kuiva kuori
tunsitko, oli suloinen
neljännen päivän aamuna
oli haudat vielä tyhjät

Itkitkö samaa surua
vai oliko sinulla omasi
kielletty nauru ja rakkaus
joku yksinäinen lapsuus

Ja samako hiljaisuus piiritti
vai kuulitko sävelmän jonkin
kevätpäivän loistossa
yllä kuolevan kaupungin

Annoitko saman lupauksen
vallassa saman näyn
korkealta ja raskaana
satavan uhman ja kaipauksen

Karkasitko kuten sovittiin
tänne kauas, tähän paikaan
tyhjän kirkon torni hauras
juna tuoko sinua

On suihkulähde kuivunut
ja oksat sen yllä kuolleet
onko henkesi tulessa vielä
ja tulemme yhtä liekkiä

© A. W. Yrjänä